Miten aloittaa ratsastusjousiammunta?


Päivät pitenevät, aurinko paistaa ja moni alkaa heräillä talvihorrokseltaan. Yhdellä jos toisella alkaa pyöriä mielessä tulevan kevään ja kesän suunnitelmat. Mitä uutta tähän vuoteen on jo tulossa tai mitä siihen voisi tuoda? Uuden lajin kokeilu voisi olla vähintään kokemuksena rikastava tai miksipä sitä ei uutta harrastusta aloittaisi. Ja mikäs sen hienompaa, kuin kokeilla ratsastusjousiammuntaa.

Tiivistettynä kyse on lajista, jossa ammutaan jousella hevosen selästä. Käytännössä kaikki jousiammunta hevosen selästä on ratsastusjousiammuntaa, mutta yleisimmin laji mielletään maailmalla urheilulajiksi, jossa radalla laukkaavan hevosen selästä ammutaan nuolia yhteen tai useampaan tauluun. Laji antaa haastetta harrastajalleen, eikä opittava varmasti lopu heti kesken. Se myös palkitsee tavalla, jota monessa muussa lajissa on vaikea kokea.


Miten kokeilemaan?

Kevät on ehdottomasti parasta aikaa aloittaa ratsastusjousiammuntaharrastusta. Mahdollisuuksia päästä kokeilemaan lajia on tarjolla juuri nyt kaikista runsaimmin, kun treenit ovat lähteneet käyntiin kelien parantuessa ja tulevaa kisakautta ajatellen. Tänä vuonna erityisesti kursseja, klinikoita ja leirejä tuntuu myös olevan todella paljon ja osa niistä onkin suunnattu lajin kokeiluun, kun taas osa painottuu enemmän kokeneempien treenaamiseen. Itse sanoisin, että pieni tiivis kurssi olisi ehkä kaikista paras tapa tulla kokeilemaan, erityisesti jos ratsastustaito on jo hallussa! Alkeet oppii yleensä nopeasti maasta ja samana päivänä pääsee vielä hevosen selkään testaamaan oppimaansa. Hyvä vaihtoehto on myös ensin käydä tutustumassa jousella ampumiseen jossain lähialueella ja sen jälkeen lähteä metsästämään paikka, jossa pääsee ampumaan hevosen selästä. Suomessa on myös useampi lajin kouluttaja, jotka kiertävät opettamassa ympäri maata. Näin opetuksen voi saada vaikka omalle tallille tai menemällä kouluttajan luokse.

Mikäli kokemusta ratsastuksesta ei ole, ei kannata silti luovuttaa. Muutamat kurssit on suunnattu ratsastamattomille lajin kokeilijoille, jossa saa vähän esimakua miltä kumpikin laji ja niiden yhdistäminen tuntuisi. Pidemmälle tähtäävän kannattaa kuitenkin lähteä metsästämään paikkaa, jossa ratsastamista pääsee erikseen harjoittelemaan. Toki myös jousen kanssa ampumista tulee yksinään harjoitella, joten mikäpä estää näiden aloittamista vaikka samaan aikaan ja yhdistämistä kun kummatkin alkavat sujua. 


Mistä varusteet?

Monessa paikassa on mahdollista treenin tai kurssin ajaksi vuokrata itselleen edullisesti jousi, nuolet ja ehkä jopa nuoliviini lainaan, joten omaa kalustoa ei tarvitse ensialkuun olla. Mikäli sitten laji koukuttaa, alkuun pääsee jo hankkimalla oman jousen ja nuolet, joilla harjoitella. Niiden hankintaan saa varmasti apua esimerkiksi kurssin opettajalta tai treenien vetäjältä, jolloin ne voidaan miettiä jokaisen mieltymyksen mukaan ja varusteiden ominaisuudet saadaan valittua käyttäjälleen sopiviksi. Kannattaa kuitenkin olla myös oma-aloitteinen ja etsiä muutamia eri vaihtoehtoja ennen lopullista ostopäätöstä. Opettajat toki suosivat omia mallejaan ja suosikkejaan, jolloin helposti tulee ostettua vain se mitä ensin suositellaan, eikä niinkään sitä mikä ehkä itselle olisi sopivin.

Yleisesti ottaen ihan hyvän jousen saa jo alle 200 eurolla ja tavallisesta 12 nuolen setistä selviää reilulla satasella. Jouset eivät ole kovin rikkoutuvaa tavaraa, joten samalla jousella pärjää todennäköisesti monet vuodet. Suosituimpia ovat varmasti korealaiset jouset (esim. Kaya, Freddie Archery, White Feather), jotka ovat hintalaatu-suhteeltaan hyviä ja suosittuja kaiken tasoisten ampujien keskuudessa. Alkuun tehdasvalmisteinen ja suht. edullinen jousi on myös hyvä siksi, että yleensä jousen joutuu joka tapauksessa vaihtamaan jossain vaiheessa, joko paunamäärien (vetolujuus) tai muiden ominaisuuksien takia. Muutenkaan aloittelija tuskin saa käsin tehdystä herkästä jousesta paljoa irti, koska ihan perustekniikassa on jo niin paljon harjoiteltavaa. Myös jousen yleispätevyys on tärkeä alussa, koska se ei sido liiaksi yhteen tekniikkaan ja rajoita erilaisten tyylien kokeilua.


Nuolien kanssa huomiota kannattaa kiinnittää materiaaliin, pituuteen ja jäykkyyteen. Niiden kanssa pelivaraa on kuitenkin vähän enemmän, koska vanhojen hajotessa joutuu uusia ostamaan säännöllisesti lisää. Minä itse pidän tärkeänä, että nuolet ovat tarpeeksi pitkiä ja kevyitä, jolloin ne eivät estä tekniikan kehittymistä (mahdollinen vetopituuden pidentyminen) ja lentävät tarpeeksi nopeasti (osuminen erit. liikkeessä ei kärsi nuolien hitauden takia). Itse suosin nykyään hiilikuitunuolia, joissa on yli 30" pituutta ja noin 500-600 jäykkyyttä. Mutta kuten sanoin, kokeilemisen varaa on.

Viine ei ole näistä kolmesta se tärkein hankinta ensialkuun, koska esimerkiksi jokin vyö ajaa samaa asiaa, mutta kolmanneksi voi alkaa pohtia jo oikeaa viineäkin. Nuoliviinejä on kuitenkin kovasti erilaisia, eikä päätöstä kannata tehdä hätiköiden valitsemalla ensimmäistä, joka vastaan jossain tulee. Yleensä harrastajilla ja opettajilla on tietoa nuoliviinien hankintamahdollisuuksista ja malleista, joten kysellä kannattaa kun asia tulee ajankohtaiseksi. Taas suosittelen kuitenkin kokeilemaan ja etsimään mahdollisimman paljon, koska vaihtoehtoja löytyy, eivätkä kaikki sovi kaikille. Viineen vaikuttavat muun muassa oma nokitustekniikka ja nuolien pituus, sekä myös käyttäjän fyysiset ominaisuudet.



Suomen Ratsastusjousiampujainliitto on tehnyt kartan, jonne suurin osa Suomen harrastusmahdollisuuksista on sijoitettu. Niiden lisäksi esimerkiksi Turussa pyörii treenirinki, jonka treeneihin pääsee helposti tutustumaan jousella ampumiseen. Suosittelen rohkeasti ottamaan yhetyttä kouluttajiin ja tuutoreihin, sekä tutustumaan esimerkiksi SRJL:n facebook-sivuihin. Sieltä löytyvät monet kurssit ja tapahtumat, sekä muuta ajankohtaista asiaa lajista. Ensikädessä monelle hevosihmiselle kätevä paikka nähdä ratsastusjousiammuntaa livenä on Hevoset Kaivarissa -tapahtumassa. Lauantaina ohjelmassa on ratsastusjousiammuntanäytös, jota ei varmasti kannata missata! Elokuussa lähestyvät myös SM-kisat, joissa Suomen huiput ottavat mittaa toisistaan ja katsottavaa riittää pariksi päiväksi. Tänä vuonna kisat ovat Orimattilan raviradalla 12.8 - 13.8.

Tervetuloa mukaan!

Liitto ja jäsenyhdistykset:
Suomen Ratsastusjousiampujainliitto, SRJL (facebookissa, youtubessa)
Equestrian Martial Arts Club ry, EMAC (facebookissa, youtubessa)
Etelä-Suomen Ratsujousiampujat ry, ESRAJA (facebookissa, youtubessa)

Muutamia satunnaisia kiinnostavia kirjoituksia ja linkkejä (saattaa päivittyä):
ESRAJA:n Turun alueen treenirinki
Toinen postaus varusteista, joita itsekin voin suositella -> linkki
Tulinuolia -blogi
Ratsastusjousiammunnan riemua -blogi
Trophybow: youtubefacebook
Ruusunuoli Tmi
Persian Horseback Archery Association
Living Arrow Horseback Archery
International Horseback Archery Alliance
World Horseback Archery Federation

Kommentit

  1. Archery during snowing looks stunning.

    VastaaPoista
  2. Moi, millaisia nuolia käytät ja mistä tilaat ne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja pahoittelut kommenttisi myöhäisestä huomaamisesta! Tällä hetkellä käytän BuckTrail Frontier valmisnuolia ja olen tilannut ne Sherwood shopista. Nämä nuolet ovat suht. edullisia, tarpeeksi pitkiä ja olen ollut niihin kaikin puolin varsin tyytyväinen myös käytössä.

      Poista

Lähetä kommentti