Pääsiäinen mestarin opissa

Pääsiäisloman voi käyttää monella tapaa. Itse käytin omani parhaalla mahdollisella tavalla eli kurssittautumalla iranilaisen valmentajani Ali Ghoorchianin opissa Seinäjoella! Reissun suunnitelman eläessä vielä alkuviikosta päädyin lopulta lähtemään matkaan jo torstaina. Ilokseni minulle tarjoutui mahdollisuus matkustaa meidän Unkarin GP -tiimin (siitä lisää myöhemmin) ja valmentajamme Alin kanssa, joten mikäs se parempi vaihtoehto neljän tunnin yksin ajamiselle. Niinpä otin torstaina aikaisen lähdön koulusta ja istahdin pariksi tunniksi bussiin kohti Espoota. Sieltä alkoi pysähdyksineen melkein kuuteen tuntiin venynyt ajomatka kohteeseen. Juttua tuntui riittävän aivan koko matkalle ja Ali raukka joutui tunti toisensa perään pääosin suomea kuuntelemaan. Perillä ei sitten enää paljoa tarvinnut ihmetellä, kun päät painettiin tyynyihin ja jäätiin odottamaan seuraavien päivien haasteita.

Ensin satoi vähän lunta

Olin itse ilmoittautunut kurssille vain lauantaiksi ja sunnuntaiksi, joten perjantain autoin, kuvasin ja katselin muiden tekemistä. Lauantaina sitten päästiin ihan tositoimiin, nimittäin kolmen tunnin maasta-ampumiseen. Loistava hetki tutustua uuteen pikku jouseeni, jonka sain perjantaina käsiini! Kieltämättä ampumisessa oli aluksi jokseen hakemista hypättyäni 30 paunasta 40 paunaa ja osa päivästä kuluikin tuon vanhan jousen kanssa. Uudessa jousessani ihan parasta on kuitenkin se, että se opettaa todella paljon käyttäjäänsä. Aluksi kun ei ole ollenkaan tottunut, joutuu todella miettimään miten tekee juttuja, esimerkiksi vetää jousta, koska huonolla tekniikalla en vaan päässyt loppuun. Samalla bongattiin mun jousikädestä ihan uusia virheitä, joita lähdettiin korjaamaan.

Myöhemmin satoikin jo aika paljon lunta...

Liikkuvia harjoituksia

Aamupäivän treenin jälkeen käytiin syömässä ja iltapäivällä jatkettiin hevosten kanssa. Sain vuokrata Huulipuna-nimistä suomenhevostammaa, jolla kisasin viime vuonna SM-kisat. Tamma on oikein symppis, maineeltaan nopea (tosin ei sillon SM-kisoissa, vaan juuri sopiva) ja askellajeiltaan hieman erikoinen tyyppi. Tällä kertaa se halusi kuitenkin täyttää maineensa ja olla nopea, joka toki tuo maneesissa omat haasteensa. Ryhmässäni oli kuitenkin monta muutakin melko nopeaa hevosta, joiden ei toivottu juoksevan maneesia päättömästi ympäri. Siinä sitten kehiteltiin systeemi, että laukattiin pelkät pitkät sivut ja lyhyillä pysähdyttiin hevosten (sekä ihmisten) rauhoittamiseksi. Taktiikka oli varsin toimiva ja pitkillä sivuilla pääsi keskittymään siihen yhteen laukaukseen oikein kunnolla. 

Päässä mulla on kypärä, jonka päälle on viritelty tuollainen pito-karva-systeemi. Se on jotenkin tosi hauska... ja näissä hommissa ihan normaalia asustusta!

Asento on kovin etukeno, koska hevonen kiihdytti pitkän pätkän suorasta. Pystympi asento on ampumiselle parempi.

Ensimmäisen päivän treeni kului nopeasti ja se meni tavallaan vähän hevoseen totutteluun ja tutustumiseen. Seuraavana päivänä vuorossa oli tunti maasta-ammuntaa ja kaksi pidempää ratsastusta. Maastakäsin oma treenini keskittyi erityisesti siihen vasemman käden asentoon, kun helposti laitan paineen väärään kohtaan kättä ja silloin nuolet onnistuvat repimään peukaloni. Kylmä Pohjanmaan sää vielä pisti sormet hieman koville, mutta hevosen selässä oli taas lämpimämpi. Tällä kertaa ryhmät jaettiin kahteen ja treenisysteemi oli selvä alusta alkaen. 

Tulevia kisoja ajatellen päästiin ampumaan eteenpäin ja taaksepäin, joka onkin ihan huisin hyvää treeniä - ja kieltämättä todella vaikeaa. Itselleni ongelmaksi syntyy helposti se, että eteenpäin asennon löytäminen tuntuu hankalalta ja taaksepäin oikea kyynärpää putoaa alas. Ja toki molemmissa joutuu ihan ekstrapaljon keskittymään vetopituuteen! Mutta päätinpä sitten keskittyä ja yrittää ja tehdä vain niin hyvin kuin suinkin osaan. Ja kappas, osumia tuli! Koska ratsastusta oli paljon, siinä ehti hyvin löytää tatsia puuhaan ja keskittyä säilyttämään se. Nyt pitkästä aikaa sain sellaisen fiiliksen, että nopeankin hevosen kanssa pystyin keskittymään mitä teen ja kun teen hyvin niin ne nuolet myös osuivat. Se oli jotenkin todella palkitsevaa. Varsinkin kun front- ja backshotissa etäisyys maalista on toki sideshottia pidempi, jolloin onnistuminen on aina hiukan vaikeampaa. 

backshot

frontshot

Treenissä tuli taas todistettua myös kuinka mentaali laji tässä onkaan kyseessä. Esimerkiksi yhdelle laukalle lähdin sillä ajatuksella, että mietin mihin hevosen pysäytän. Suunnittelin sen jo mielessäni. No pysäytys meni hyvin, mutta ampumiset olivat huonoja heti. Sitten tuli kiukku, mutta en toisellakaan kierroksella saanut korjattua, koska mietin vain että nyt on pakko osua. Niiden jälkeen vuoroani odotellessa kävin tätä paljon läpi mielessäni, koska halusin tietää mikä meni pieleen. Lähdin hakemaan uudestaan sitä fiilistä, joka minulla oli aiemmin. Parhaiten itselläni toimi se, että mietin jo valmiiksi miten vedän jousta ja laukalle lähtiessäni keskityn erityisesti ajattelemaan vetopituutta sillä ajatuksella, että mielummin hyvä tekniikka kuin räiskittyjä osumia. Tuo ajatus rauhoitti itseäni paljon ja sittemmin sehän palkittiin, kun melkein jokainen tässä ajatuksessa ammuttu nuoli napsahti tauluun.

Videolla muutama puhelinlaatuinen pätkä, joista näkee jotain. Ja kyllä, meillä on kursseilla ja treeneissä tapana kannustaa ja hurrata muiden onnistumisille. Se on jotenkin tosi hauska tapa, joka samalla palkitsee vielä sen osuman lisäksi ja luo tosi hyvän ilmapiirin. Sikäli nämä ihmiset ovat ihan mahtavia muutenkin. Ihana nähdä tuttuja sekä uusia samanmielisiä tyyppejä!

Kuvat: Tero Ulvinen, Elina Puhjo, Anna Minkkinen

Videot: Tero Ulvinen