Iran 6/2018


Tämän kesän pisin seikkailu maailmalla alkoi viikko valmistumiseni jälkeen, kun istuin jo lentokoneessa matkalla kohti kesäistä Irania. Viime kesän tapaan matkasin valmentajani Ali Ghoorchianin luokse treenaamaan Persia vuoristoon - neljättä kertaa Iraniin siis viimeisen kahden vuoden aikana! Perillä huivi päähän, tavallista pidempi odotus viisumin saamiseksi ja yöllinen ajomatka tallille nukkumaan muutamaksi tunniksi. Ihanan kamalan, tuttu kaava, joka toimii jonkin asteen porttina kotimaisen arjen ja Iranin tarjoamien seikkailujen välillä.

Tällä kertaa saavuin yksin eli Alilla ei ollut muita oppilaita samaan aikaan alkumatkani aikana. Tilanne loi ihanaa vapautta tekemiseen, ja toteutimme treenejä varsin spontaanisti perusampumisen lisäksi. Pitkään odotettu palaute tekniikastani oli hyvinkin positiivinen, eikä syytä suuremmille muutoksille ollut. Jos pystyn pitämään tämän kisoissa, niin hyvä tulee - jeijj! Siispä keskityimme treenaamaan pitkää matkaa ja nopeutta, sekä luomaan hyvän rutiinin tuomaa varmaa fiilistä. Alin oli määrä kisata kuukauden päässä olevissa MM-kisoissa siinä missä minunkin, joten parhaan hyödyn treenistä saimme treenaamalla yhdessä. Ja mikä se parempaa maustetta tekemiseen kuin kisat ja pelit, joilla ampuminen saatiin surrottua paineen alle ja harjoituksissa pääsi opettelemaan taas parasta tapaa selvitä ja antaa parastaan olosuhteista huolimatta. Fiilis oli mitä mainioin, rento mutta suorituskykyinen. Ääriolosuhteita tarjosivat myös 40 asteen lämpötila ja muutaman kerran myrskylukemiin kohonnut vuoristotuuli, josta Suomen jälkeen tunnun kuitenkin löytävän enemmän kokemuksen makeaa jännitystä kuin jonkin asteen kärsimystä, heh.

Takaisin treeniin. Uutena tuttavuutena tallista löytyi sympaattinen kurdi-ruuna Muumi, joka nopeasti valikoitui suosikikseni ratsastuksille. Lisäksi Alin entinen Gisoom-tamma viehätti uudella muutaman viikon ikäisellä varsallaan, joka seikkaili mukanamme aina kun tamma pääsi matkaamme vuoristoon. Muut alkureissulla käytössämme olleet hevoset olivatkin jo tuttuja edellisiltä vierailuilta, joten niissä ei ollut sen suurempaa ihmeteltävää. Hevosten kanssa kiersimme vuoristoa ja ammuimme. Tänä vuonna olen vihdoin löytänyt ampumiseeni sitä tiettyä itsevarmuutta, ja parhaimmillaan tekeminen tuntuu helpolta ja osumat löytyvät mukavasti. Fiilistä on vaikea kuvailla entiseen verraten, mutta ehkä konkreettisimpana se sisältää sen, että hyvässä moodissa jopa hevosen selässä jo ennen laukausta tiedän osuuko nuoli vai ei. Tavallaan varmuus hyvän tekniikan tuomasta osumasta on niin suuri, että ehdin tiedostaa tuntuuko veto oikealta ennen kuin päästän nuolen. Vasta ihan tämän vuoden herkkua minulle - ja ei aina tarjolla, jos tatsi katoaa yhtään! 

Lisäksi pääsin ensimmäistä kertaa harjoittelemaan tent peggingiä eli keihäällä maassa olevan kohteen poimimista. Jousta lukuun ottamatta muihin aseisiin tottumattomana keihään käytön hahmottaminen otti hetken, mutta idean hoksattuani sekin alkoi luonnistua. Jos seuraavan kerran, kun tätä tarvitsee tehdä kisoissa, tietäisi nyt vähän mitä tekee, eikä olisi tarttumassa kyseiseen aseeseen ensimmäistä kertaa (kuten ehkä viime vuonna Iranissa saattoi käydä…).

Tavallisten treenin ympärille rakentuneiden rutiinien (syö, juo, nuku,… mitä näitä nyt on) lisäksi kävimme Alin äidin ja lasten luona nauttimassa ihanasta kotiruuasta ja nukkumassa terassilla heräten raikkaan sateen puhdistamaan ilmaan vuorten rinteillä. Lisäksi meidän piti käydä kokeilemassa Tehraniin aivan Alin asunnon viereen ilmestynyttä Hesburgeria, tottakai! Hieman paikallistettu valikoima ei voittanut kotimaista, mutta seinältä löytyvät tekstit ja Turkua kuvaava taulu pelastivat tilanteen. Ei ihan se ensimmäinen paikka, jossa kuvittelee katsovansa taulua todeten, että ”mä tiedän ton paikan!!”. Tehranissa kävimme myös kaupungin basaarissa ja myöhemmin ystäväni Annan saavuttua teimme virallisemman reissun Suomen suurlähetystöön kutsumaan heidän edustajansa tulevan shown avajaisiin.


Ai siis minkä shown? Reissuni lopulla meidän oli määrä esiintyä Iranin yksillä suurimmilla hevosmessuilla, Tehran Horse & Pet Showssa. Messuille haluttiin ratsutaistelunäytös, joten h-hetken lähestyessä treenit siirtyivät enemmän shown harjoitteluun. Nuolten kärjet vaihdettiin tylppiin ja maalitaulu avustajan pitämään kilpeen. Lisäksi harjoituksiin kuuluivat keihäät ja miekat, joita ainakin osan porukkaa tulisi käyttää esityksessä. Oma pääasiallinen keskittymisen kohteeni ja henkilökohtainen suosikkini oli avustajan pitelemään kilpeen ampuminen, jota ensimmäistä kertaa ikinä nyt kokeilin. Ampuminen ei toki teknisesti poikkea normaalista juurikaan, mutta kilvestä ohi ammuttu nuoli osuu helposti sen pitelijään hyvinkin kipeästi. Tylppä kärki ei yleensä onnistu lävistämään nahkaa, mutta verestävän ja kipeän mustelman se saa aikaan. Niinpä tämä temppu luo erikoisen mentaalin paineen ja toki myös jännityksen sen katsojille. Ilokseni treeni meni omalta osaltani oikein hyvin, kukaan ei kärsinyt minun nuolistani ja fiilis oli hyvä.

Hevosiksemme lähtivät Alin ori Narmashir, minulle ja Annalle Muumi-ruuna ja lisäksi joukkoomme liittyi Alin oppilas Sina tallin arabiori Givillä. Ensimmäisen esityspäivän aamuun kuuluivat vahvasti kiire ja kaaoottisuus, joista kiire tippui pois sen myötä kun ensimmäisen kerran istuimme järjestäjien ilmastoituun toimistoon hörppimään teetä. Päivä tuntui pitkältä täysien hijab-sääntöjen mukaan pukeutuneena 40 asteen lämpötilan vallitessa kaikkia epä-ilmastoituja tiloja. Siitä huolimatta jaksoimme Annan kanssa kierrellä messualueella tutkimassa sen muuta tarjontaa ja samalla päätyen mitä omituisimpiin tilanteisiin paikallisen messuväen kanssa. Milloin kansalaisuuttamme arvailtiin ties minne, milloin joku selitti lapsilleen igluista meidät nähdessään. Ainakin saimme nauraa itsemme kipeiksi jälkikäteen.

Olin mukana esityksissä kolme päivää. Suunnitelmallisuus ei ehkä ollut tämän systeemin vahvuus, joten tilanteen mukaan eläminen oli välttämätöntä. Esimerkiksi viime hetkellä ensimmäisen esityksen haluttiinkin kestävän 20min sijaan 10min, jolloin puolet piti luonnollisesti leikata pois. Esityksemme onnistuivat siitä huolimatta oikein hyvin. Kaikki tekivät hieman eri juttuja: itse keskityin kilpeen ampumiseen ja maassa olevaan jarmakiin. Muumi oli pehmeän pohjan ja jännittävän tilanteen myötä varsin tahmea, mutta pienellä kikkailulla sen sai suorittamaan tarpeeksi reippaasti ja itse ampuminen sujui hyvin, parantuen esitys esitykseltä. Kilpiin pamahtelevat nuolet olivat varsin näyttävä osa ja yleisö tuntui tykkäävän - ja sehän se lienee pääasia? Lisäksi tuli taas saatua rutkasti kokemusta tapahtumissa esiintymisestä, mille varmasti löytyy käyttöä tulevaisuudessa.


Esitysten jälkeen kiisimme vielä pariksi illaksi tallille treenaamaan, jotta saisin viimeisenkin hyödyn irti viimeisistä päivistäni Iranissa. Esitykset, messuhulina ja toimittajien haastattelut olivat vieneet energian ihan totaalisesti, mutta siitä huolimatta yritin tsempata läpi harjoituksista. Pieni single shot tiputti fiilistä kyllä, kun ehkä kolme kymmenestä nuolesta löysi tauluun. Esitysten lyhyt veto oli jäänyt nopeasti päälle, eikä virheen korjaaminen väsyneenä ollut helppoa. Seuraavan illan vastaava treeni meni onneksi jo vähän paremmin, ja ampumisessa oli taas edes vähän järkeä. Ei ihan paras hetki ja fiilis jättää Irania ja suunnata lähemmäs MM-kisoja, mutta onneksi aikaa ennen kisoja oli vielä jäljellä. Yöllä siis kentälle, heipat hetkeksi Alille ja Annalle ja maantieteellisesti järjettömälle lentoreitille kohti Unkaria.

Kukkoni Golden Eagle Kultahippu ala Hippu, josta ei jälkikäteen ihan tiedä oliko kyseessä sittenkin kana

Kommentit