Sar Yazd, Iran 11/2017
1st International Equestrian Martial Arts competition in Sar Yazd - Iran
Ensimmäinen ratsukampailulajien kansainvälinen kilpailu Iranissa
marraskuu 2017
Vuoden viimeinen reissu. Korean jälkeen jäin odottamaan kuin kuuta nousevaa matkaani persian aavikolle. Sain valmentajaltani kutsun kisaamaan kansainvälisiin mittelöihin Iraniin, Sar Yazdiin. Historiallinen paikka täynnä toinen toistaan hienompia hevosia, lämpimän auringon ja kuivan aavikkouulen sekoittama ilma, sekä vielä yksi tilaisuus nähdä maailman huippuja saman katon alla - houkuttelevaa, eikö?
Päätin matkustaa paikalle jo pari päivää etukäteen auttamaan hevosten treenaamisessa, ja viettämään vähän aikaa pienemmällä porukalla. Matka alkoi tavalliseen tapaan bussilla Turusta Helsinkiin ja sieltä lennolla Istanbuliin. Matkanteossa alan olla jo ihan ammattilainen, sillä nukahdin ennen koneen nousua, heräsin saadessani ruuan, söin sen ja seuraavaksi virkosin koneen laskeutuessa. Istanbulissa viihdytin itseäni kuljeskelemalla pitkin lentokenttää, kunnes vihdoin pääsin myöhään illalla jatkolennolleni Teheraniin. Unta riitti samaan tapaan kuin edelliselläkin lennolla, eikä maisemista ole tietoakaan. Kentältä ostin viisumin, jonka jälkeen hyppäsin etukäteen järjestettyyn kyytiini kohti juna-asemaa. Odotteluaikaa oli taas monta tuntia, joista kolme ensimmäistä nukuimme tyytyväisesti autossa kuskini kanssa. Aamun valjetessa kävimme pienellä aamupalalla, jonka jälkeen pääsinkin seitsemän tunnin junamatkalleni kohti Yazdia. Pienen hyttini jaoin 3-4 iranilaismiehen kanssa, jotka vuoroin tarjoilivat yläpetiini minulle teetä, ruokaa, vettä ja purkkaa. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta eipä tuo näyttänyt haittaavan. Eikä aikaakaan, kun koko hytti täyttyi nukkuvista ihmisistä. Torkuin kuusi tuntia muutaman kerran heräillen katsoakseni hieman missä milloinkin mennään. Illalla saavuin Yazdiin, jossa Ali olikin minua vastassa, ja siirryimme Sar Yazdiin historiallisiin maisemiin. Paikalla olivat jo Annat (suomalainen ja puolalainen), sekä joukko iranilaisia kisaajia.
Pelkästään hotellimmekin oli upea ikivanha majapaikka, jonne pitkänmatkalaiset ovat jo tuhat vuotta sitten voineet majoittua hevosineen. Samaan sarjaan kuului myös moni ympäröivä rakennus sekä talli, jonne kisahevoset oli majoitettu. Vau, tämä oli jotain, mistä minä todella pidän. Pääsin katselemaan ympärilleni, vaikka kello alkoi olla melko paljon. Pienen kiertelyn jälkeen kaikki olivat valmiita nukkumaan - paitsi toki minä, joka olin juuri nukkunut viimeiset 14 tuntia. Oivoi. Vähän onnistuin kuitenkin torkkumaan päästäkseni edes jonkinlaiseen unirytmiin.
Lauantai ja sunnuntai menivät pitkälti hevosia treenatessa. Muutamista ratsastamistani hevosista mieleenpainuvin lieni valkea pieni tamma, joka onnistui aiheuttamaan minulle jos minkälaista (pään)vaivaa. Bahar niminen tamma oli radalla kuin unelma, mutta hieman hankala saada alkuun liikkumattomuutensa takia ja melko hankala myös alussa halutessaan jatkuvasti lähteä radalle ennen lupaa. Kerran punnittuani tamman reisieni päällä ja usean katkenneen nuolen jälkeen en vieläkään saanut itseäni irrottamaan ajatuksesta ottaakseni tätä hevosta kisaan. Tässä oli sitä jotain. Toinen vaihtoehtoni oli paljon hitaampi ja muiden perään en tainnut edes kysellä. Niinpä päädyin mustelmista ja lähteneistä nahoistani huolimatta ottamaan tämän pienen ilkikurisen tamman. Kokemus se tämänkin.
Viikonloppuun sisältyi myös kaikenlaista muuta. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni mukaan teurastamaan lampaan, jonka myöhemmin illalla nautimme illalliseksi nuotiolla valmistaen. Karuahan tuo oli, mutta myös hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Sikäli ainakin tietää tasan tarkkaan mitä syö. Lisäksi hotellin lähiympäristöstä löytyi joukko kaikenlaisia eläimiä: vuohia, kanoja, kisakyyhkyjä, kissoja (myös alkuperäisiä persialaisia, kauniita sellaisia!), lampaita, villikoiria pentuineen, sekä kameleita ja aaseja, joista toisella päädyin ratsastamaankin. Maistelimme myös tämän samaisen aasin maitoa, joka oli yllättävän hyvää! Erityisen maukkaita olivat myös ruokien välissä nautit hedelmät, joiden maku on ihan omaa luokkaansa Suomen markettihedelmien jälkeen. Voikohan granattiomenista saada yliannostusta? Toivottavasti ei.
Maanantain ja tiistain aikana saapuivat muut kisaajat. Muutama päivä oli varattu hevoskokeiluun, sekä muutamille nähtävyyksille. Upea pari tuhatta vuotta vanha linna jaksoi ihmetyttää pientä seikkailijamieltä, kun melkein hehtaarin kokoisen rakennuksen neljä osittain rapistunutta kerrosta kutsuivat tutkijaansa. Lisäksi ohjelmassa oli bussikuljetus kaupunkiin ja siellä herkullinen illallinen kisan kunniaksi. Aiemmasta poiketen onnistun syömään melko paljonkin, kun ruoka oli oikein erityisen hyvää. Vaikka näin muutenkin pidän Iranilaisesta ruuasta todella paljon, niin jostain syystä nälkä ja väsymys eivät olleet kuuluneet tuntemuksiini tämän reissun aikana. Tiedä sitten miksi.
Torstaina oli ensimmäinen kisapäivä. Ensin ohjelmassa oli avajaisseremonia, jossa kisaajien oli määrä ratsastaa lippuparaatina "areenan" halki. Annan ja minun hevoset tulivat mukavasti toimeen, joten pystyimme ratsastamaan hyvin lähekkäin. Tammat näyttivät kieltämättä hauskoilta kylki kyljessä, eivätkä kaksi suomalaista nuorta naista niiden selissä jääneet moneltakaan huomaamatta. Paraatin päätyttyä veimme hevoset tallille ja siirryimme seuraamaan seremoniaa meille varatuilta paikoilta. Hienoja esityksiä, pikkulasten tuomia ruusuja ja paljon valokuvia. Silmät eivät vaan meinanneet auringossa pysyä lainkaan auki, joten voin vain kuvitella miltä tuskainen siristely kuvissa näyttää, heh.
Lounaan jälkeen ohjelmassa oli ensimmäinen kisarata, single shot, ja säännöt olivat samat kuin Koreassa. Olin ensimmäisessä ryhmässä, tosin ryhmäni viimeinen. Pienellä avustuksella Bahar toimi hyvin, joten pystyn melkein keskittymään itse kisaan. Ilma oli varsin kylmä, ja hiekkamyrskyn takia jouduimme pienen tovin odottamaan vuoroamme radan päässä, kun ajanottolaitteet eivät pysyneet pystyssä. Myrskyn laannuttua päästiin jatkamaan. Valitettavasti single shot jäi taas minulta ilman osumia, äh. Harmittaa, kun tietää kotona pystyvänsä siihen oikein helposti. Mutta no, huono päivä tai mikä lienee, pää kasaan ja eteenpäin. Jokailtainen illanvietto antoi kuitenkin aina paljon muuta ajateltavaa, joten huonojen suoritusten unohtaminen ei ollut vaikeaa. Nauttimaan ja kokemusta karttamaan tänne oltiin kuitenkin tultu.
Perjantaiaamuna kisattiin double shot. Kieltämättä double shot ei ole yksiä suosikeistani, koska etu- ja takaviistoon ampuminen tuntuu toistaiseksi hieman voimattomalta ja sen myötä epätarkalta. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäinen maali hieman ohi, mutta backshotista kolme pistettä. Pääsin siis seuraavalle kierrokselle! Otin tavoitteeksi onnistua nyt myös frontshotissa, josta sitten sain kuin sainkin edes sen kaksi pistettä. Backshot meni tällä kertaa ohi, mutta sainpa kuitenkin molemmat kertaalleen. Aikapisteiden kera sain yhteensä 14,97 pistettä, joilla sijoituin tässä kovassa porukassa 12./23. Pisteet ovat myös hivenen paremmat kuin Koreassa saamani 12,05 pistettä, joten senkin suhteen voi olla ihan tyytyväinen.
Iltapäivä jatkui serial shotilla, joka kattaa siis viisi sivulla olevaa maalia. Vaatimus on osua kolmeen maaliin päästäkseen seuraavalle kierrokselle, enkä ollut yhtään varma ampumisnopeudestani tämän ponin kanssa. Bahar taisi olla tähän mennessä ehdottomasti nopein hevonen, jolla olen ikinä kisannut. Ensimmäinen kierros kuitenkin yllätti minut. Pystyin hyvin ampumaan jokaiseen maaliin yhtä nokitusvirhettä lukuunottamatta. Eli osuin neljään maaliin keräten keskivertopisteet kustakin osumasta. Kierros tuotti minulle 16,15 pistettä, joka on enemmän kuin kumpikaan yksittäinen kierrokseni Koreassa. Baharin aika tällä radalla oli vajaa 15 sekuntia, joten jokainen voi nopeasti laskea kunkin maalin ampumiseen jäävän ajan. Kolme sekuntia ei ole paljon, mutta näköjään tässä vaiheessa ok aika, jos mikään ei mene pieleen.
Toiselle kierrokselle lähdin tavoittelemaan samanlaista suoritusta tai, tottakai, hieman parempaa. Juuri ennen lähtöä hevosen pitäjäni kommentoi kuitenkin Baharin kielen olevan jotenkin hassusti. Hyvä kun lauseensa ehti loppuun ennen kuin oli meidän aikamme pinkoa radalle - minulla mielessä kuitenkin enemmän hevonen kuin ampuminen. Menetin vähän ajatukseni ja rata oli enemmän tai vähemmän söhläystä. Viimeiselle maalille huokaisin ärsytyksestä täräyttäen sitten tiikerin eli viisi pistettä. Heh ja huoh. Radan lopussa kuulin kuitenkin tulleeni hylätyksi nuolen koskemisesta liian aikaisin, joten koko rundini mitätöitiin. Oho... no tulipa tämäkin koettua. Kurkkasin ponini kielen, joka näytti varsin normaalilta, hymähdin hylkäykselle ja palasin tallille hoitamaan hevoseni. Tulipa tämäkin nyt koettua. Sopii sitäpaitsi reissun teemaan, kun eivät monet muutkaan asiat olleet menneet ihan 100% putkeen. Päivän viimeinen kisa, qabaq, jäi myös osumatta, vaikka läheltä liippasi! Tosin eipä osumia tullut koko kisassa kuin kolme.
Ilta venyi taas pitkäksi, sikäli olihan tuo viimeinen ennen lähtöäni. Hyviä keskusteluja ja viisaita ajatuksia. Tässä vaiheessa on ihanaa, kun voi vain pitkälti kysyä ja kuunnella. Ei tarvitse tietää, kun on vasta oppimassa. Nämä ihmiset ovat ehdottomasti reissujen yhtä parasta antia. Ajatuksia täynnä oleva pää vaikeutti nukkumista, mutta seuraavien päivien matkustus tulisi kuitenkin kuittaamaan univelat. No worries.
Lauantai oli viimeinen kisapäivä. Vuorossa oli aivan jotain uutta: persialainen rata. Rata oli erittäin haastava, sisältäen päällekäin olevat front- ja backshotin, joiden jälkeen hyvin pian kaukana olevan sideshotin. Ajattelin ampua pari nuolta frontshottiin, sitten backshotin, jonka jälkeen sideshotin. Arvioni ajasta oli kuitenkin täysin kuvitteellinen, ja radan alussa tajusin, etten taita onnistua suunnitelmassani. Lähdin siis nopeasti muuttamaan taktiikkaani, mutta päädyin tyhmästi ampumaan kaukaa frontshotin, jonka jälkeen yrittämään backshottia. Aikaa ei sitten millään jäänyt ennen sideshottia, joten viimeisen nuolen lähetin tuurilla vielä kauas backshottiin, kuitenkaan osumatta. Ei siis toista kierrosta minulle.
Päivän viimeinen laji sisälsi jousen sijaan miekan ja keihään ollen jonkin näköinen miekka ja keihäs -rata. Koskaan ennen vastaavaa tekemättä lähdin avoimin mielin radalle, jossa piti miekalla napata viisi rengasta, heittää miekka pois, napata keihäs ja keihästää maasta 6x20cm pahvinpala. Ja kaikki siis täydessä laukassa avoimella alueella muodostaen u:n muotoisen tien lähtöportilta maaliin. Saimme harjoituskierroksen, jossa pääsin toteamaan, ettei Bahar-poni suostu palaamaan "väärään suuntaan". Ali lainasi minulle kurdioriaan Sardaria, jonka tunnen aiemmilta treenireissuiltani Iraniin. Sardar toimi muuten hyvin, mutta sen kääntäminen oli varsin raskasta ja kurvimme venyi pitkäksi. Maaliin kuitenkin päästiin, joten seuraavaksi vain kisakierrokselle. Hyvästä yrityksestä huolimatta renkaat jäivät telineeseen, heitin miekan pois ja kaarsimme pystyssä oleville keihäille. Keihään sain napattua, mutta pahvilappu jäi aavikolle. Hehe, sellainen yritys. Valtavan hauska rata, mutta vaatinee pientä harjoitusta.
Ruuan jälkeen jäljellä oli enää loppuseremonia palkintojenjakoineen. Olin pakannut jo etukäteen, joten ehdin osallistua seremoniaan osittain ennen taksini tuloa. Valitettavasti hienoin osuu jäi näkemättä, kun kummatkin ystäväni Annat palkittiin lopputuloksissa ja salissa raikasi maamme-laulu. Tällä kertaa kuitenkin näin. Taksilla paikalliselle lentokentälle, tunnin sisällä koneeseen ja tunti unta koneessa. Yllättäen pienelle lennolle kuului myös ruokaa, joten nälkää ei taas(kaan) tarvinnut potea. Kentältä taksi kansainväliselle kentälle, jossa pidemmän luokan odottelu lentojeni suhteen. Jatkuvan torkkumisen jälkeen oli ihana sammua taas koneeseen, eivätkä nämäkään kaksi lentoa jättäneet univelkoja rästiin. Oijoi. Sunnuntaiaamuna kotimaassa odotti räntäsade, joka toivotti oikein tervetulleeksi aavikkoilman kuivattaman matkailijan. Ikävä takaisin on kova, mutta mukaani sain taas valtavasti kokemuksia, joista olen loputtoman kiitollinen. Kumma kyllä, tämä reissu oli kaikkine kommelluksineen ja haasteineen ehdottomasti vuoden paras ja opettavaisin. Hieman outoa ehkä, mutta totta. Ja niinhän sitä sanotaan, että "joskus voittaa ja joskus oppii". Tällä kertaa minä opin.
Päätin matkustaa paikalle jo pari päivää etukäteen auttamaan hevosten treenaamisessa, ja viettämään vähän aikaa pienemmällä porukalla. Matka alkoi tavalliseen tapaan bussilla Turusta Helsinkiin ja sieltä lennolla Istanbuliin. Matkanteossa alan olla jo ihan ammattilainen, sillä nukahdin ennen koneen nousua, heräsin saadessani ruuan, söin sen ja seuraavaksi virkosin koneen laskeutuessa. Istanbulissa viihdytin itseäni kuljeskelemalla pitkin lentokenttää, kunnes vihdoin pääsin myöhään illalla jatkolennolleni Teheraniin. Unta riitti samaan tapaan kuin edelliselläkin lennolla, eikä maisemista ole tietoakaan. Kentältä ostin viisumin, jonka jälkeen hyppäsin etukäteen järjestettyyn kyytiini kohti juna-asemaa. Odotteluaikaa oli taas monta tuntia, joista kolme ensimmäistä nukuimme tyytyväisesti autossa kuskini kanssa. Aamun valjetessa kävimme pienellä aamupalalla, jonka jälkeen pääsinkin seitsemän tunnin junamatkalleni kohti Yazdia. Pienen hyttini jaoin 3-4 iranilaismiehen kanssa, jotka vuoroin tarjoilivat yläpetiini minulle teetä, ruokaa, vettä ja purkkaa. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta eipä tuo näyttänyt haittaavan. Eikä aikaakaan, kun koko hytti täyttyi nukkuvista ihmisistä. Torkuin kuusi tuntia muutaman kerran heräillen katsoakseni hieman missä milloinkin mennään. Illalla saavuin Yazdiin, jossa Ali olikin minua vastassa, ja siirryimme Sar Yazdiin historiallisiin maisemiin. Paikalla olivat jo Annat (suomalainen ja puolalainen), sekä joukko iranilaisia kisaajia.
Pelkästään hotellimmekin oli upea ikivanha majapaikka, jonne pitkänmatkalaiset ovat jo tuhat vuotta sitten voineet majoittua hevosineen. Samaan sarjaan kuului myös moni ympäröivä rakennus sekä talli, jonne kisahevoset oli majoitettu. Vau, tämä oli jotain, mistä minä todella pidän. Pääsin katselemaan ympärilleni, vaikka kello alkoi olla melko paljon. Pienen kiertelyn jälkeen kaikki olivat valmiita nukkumaan - paitsi toki minä, joka olin juuri nukkunut viimeiset 14 tuntia. Oivoi. Vähän onnistuin kuitenkin torkkumaan päästäkseni edes jonkinlaiseen unirytmiin.
Lauantai ja sunnuntai menivät pitkälti hevosia treenatessa. Muutamista ratsastamistani hevosista mieleenpainuvin lieni valkea pieni tamma, joka onnistui aiheuttamaan minulle jos minkälaista (pään)vaivaa. Bahar niminen tamma oli radalla kuin unelma, mutta hieman hankala saada alkuun liikkumattomuutensa takia ja melko hankala myös alussa halutessaan jatkuvasti lähteä radalle ennen lupaa. Kerran punnittuani tamman reisieni päällä ja usean katkenneen nuolen jälkeen en vieläkään saanut itseäni irrottamaan ajatuksesta ottaakseni tätä hevosta kisaan. Tässä oli sitä jotain. Toinen vaihtoehtoni oli paljon hitaampi ja muiden perään en tainnut edes kysellä. Niinpä päädyin mustelmista ja lähteneistä nahoistani huolimatta ottamaan tämän pienen ilkikurisen tamman. Kokemus se tämänkin.
Viikonloppuun sisältyi myös kaikenlaista muuta. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni mukaan teurastamaan lampaan, jonka myöhemmin illalla nautimme illalliseksi nuotiolla valmistaen. Karuahan tuo oli, mutta myös hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Sikäli ainakin tietää tasan tarkkaan mitä syö. Lisäksi hotellin lähiympäristöstä löytyi joukko kaikenlaisia eläimiä: vuohia, kanoja, kisakyyhkyjä, kissoja (myös alkuperäisiä persialaisia, kauniita sellaisia!), lampaita, villikoiria pentuineen, sekä kameleita ja aaseja, joista toisella päädyin ratsastamaankin. Maistelimme myös tämän samaisen aasin maitoa, joka oli yllättävän hyvää! Erityisen maukkaita olivat myös ruokien välissä nautit hedelmät, joiden maku on ihan omaa luokkaansa Suomen markettihedelmien jälkeen. Voikohan granattiomenista saada yliannostusta? Toivottavasti ei.
Maanantain ja tiistain aikana saapuivat muut kisaajat. Muutama päivä oli varattu hevoskokeiluun, sekä muutamille nähtävyyksille. Upea pari tuhatta vuotta vanha linna jaksoi ihmetyttää pientä seikkailijamieltä, kun melkein hehtaarin kokoisen rakennuksen neljä osittain rapistunutta kerrosta kutsuivat tutkijaansa. Lisäksi ohjelmassa oli bussikuljetus kaupunkiin ja siellä herkullinen illallinen kisan kunniaksi. Aiemmasta poiketen onnistun syömään melko paljonkin, kun ruoka oli oikein erityisen hyvää. Vaikka näin muutenkin pidän Iranilaisesta ruuasta todella paljon, niin jostain syystä nälkä ja väsymys eivät olleet kuuluneet tuntemuksiini tämän reissun aikana. Tiedä sitten miksi.
Torstaina oli ensimmäinen kisapäivä. Ensin ohjelmassa oli avajaisseremonia, jossa kisaajien oli määrä ratsastaa lippuparaatina "areenan" halki. Annan ja minun hevoset tulivat mukavasti toimeen, joten pystyimme ratsastamaan hyvin lähekkäin. Tammat näyttivät kieltämättä hauskoilta kylki kyljessä, eivätkä kaksi suomalaista nuorta naista niiden selissä jääneet moneltakaan huomaamatta. Paraatin päätyttyä veimme hevoset tallille ja siirryimme seuraamaan seremoniaa meille varatuilta paikoilta. Hienoja esityksiä, pikkulasten tuomia ruusuja ja paljon valokuvia. Silmät eivät vaan meinanneet auringossa pysyä lainkaan auki, joten voin vain kuvitella miltä tuskainen siristely kuvissa näyttää, heh.
Lounaan jälkeen ohjelmassa oli ensimmäinen kisarata, single shot, ja säännöt olivat samat kuin Koreassa. Olin ensimmäisessä ryhmässä, tosin ryhmäni viimeinen. Pienellä avustuksella Bahar toimi hyvin, joten pystyn melkein keskittymään itse kisaan. Ilma oli varsin kylmä, ja hiekkamyrskyn takia jouduimme pienen tovin odottamaan vuoroamme radan päässä, kun ajanottolaitteet eivät pysyneet pystyssä. Myrskyn laannuttua päästiin jatkamaan. Valitettavasti single shot jäi taas minulta ilman osumia, äh. Harmittaa, kun tietää kotona pystyvänsä siihen oikein helposti. Mutta no, huono päivä tai mikä lienee, pää kasaan ja eteenpäin. Jokailtainen illanvietto antoi kuitenkin aina paljon muuta ajateltavaa, joten huonojen suoritusten unohtaminen ei ollut vaikeaa. Nauttimaan ja kokemusta karttamaan tänne oltiin kuitenkin tultu.
Perjantaiaamuna kisattiin double shot. Kieltämättä double shot ei ole yksiä suosikeistani, koska etu- ja takaviistoon ampuminen tuntuu toistaiseksi hieman voimattomalta ja sen myötä epätarkalta. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäinen maali hieman ohi, mutta backshotista kolme pistettä. Pääsin siis seuraavalle kierrokselle! Otin tavoitteeksi onnistua nyt myös frontshotissa, josta sitten sain kuin sainkin edes sen kaksi pistettä. Backshot meni tällä kertaa ohi, mutta sainpa kuitenkin molemmat kertaalleen. Aikapisteiden kera sain yhteensä 14,97 pistettä, joilla sijoituin tässä kovassa porukassa 12./23. Pisteet ovat myös hivenen paremmat kuin Koreassa saamani 12,05 pistettä, joten senkin suhteen voi olla ihan tyytyväinen.
Iltapäivä jatkui serial shotilla, joka kattaa siis viisi sivulla olevaa maalia. Vaatimus on osua kolmeen maaliin päästäkseen seuraavalle kierrokselle, enkä ollut yhtään varma ampumisnopeudestani tämän ponin kanssa. Bahar taisi olla tähän mennessä ehdottomasti nopein hevonen, jolla olen ikinä kisannut. Ensimmäinen kierros kuitenkin yllätti minut. Pystyin hyvin ampumaan jokaiseen maaliin yhtä nokitusvirhettä lukuunottamatta. Eli osuin neljään maaliin keräten keskivertopisteet kustakin osumasta. Kierros tuotti minulle 16,15 pistettä, joka on enemmän kuin kumpikaan yksittäinen kierrokseni Koreassa. Baharin aika tällä radalla oli vajaa 15 sekuntia, joten jokainen voi nopeasti laskea kunkin maalin ampumiseen jäävän ajan. Kolme sekuntia ei ole paljon, mutta näköjään tässä vaiheessa ok aika, jos mikään ei mene pieleen.
Toiselle kierrokselle lähdin tavoittelemaan samanlaista suoritusta tai, tottakai, hieman parempaa. Juuri ennen lähtöä hevosen pitäjäni kommentoi kuitenkin Baharin kielen olevan jotenkin hassusti. Hyvä kun lauseensa ehti loppuun ennen kuin oli meidän aikamme pinkoa radalle - minulla mielessä kuitenkin enemmän hevonen kuin ampuminen. Menetin vähän ajatukseni ja rata oli enemmän tai vähemmän söhläystä. Viimeiselle maalille huokaisin ärsytyksestä täräyttäen sitten tiikerin eli viisi pistettä. Heh ja huoh. Radan lopussa kuulin kuitenkin tulleeni hylätyksi nuolen koskemisesta liian aikaisin, joten koko rundini mitätöitiin. Oho... no tulipa tämäkin koettua. Kurkkasin ponini kielen, joka näytti varsin normaalilta, hymähdin hylkäykselle ja palasin tallille hoitamaan hevoseni. Tulipa tämäkin nyt koettua. Sopii sitäpaitsi reissun teemaan, kun eivät monet muutkaan asiat olleet menneet ihan 100% putkeen. Päivän viimeinen kisa, qabaq, jäi myös osumatta, vaikka läheltä liippasi! Tosin eipä osumia tullut koko kisassa kuin kolme.
Ilta venyi taas pitkäksi, sikäli olihan tuo viimeinen ennen lähtöäni. Hyviä keskusteluja ja viisaita ajatuksia. Tässä vaiheessa on ihanaa, kun voi vain pitkälti kysyä ja kuunnella. Ei tarvitse tietää, kun on vasta oppimassa. Nämä ihmiset ovat ehdottomasti reissujen yhtä parasta antia. Ajatuksia täynnä oleva pää vaikeutti nukkumista, mutta seuraavien päivien matkustus tulisi kuitenkin kuittaamaan univelat. No worries.
Lauantai oli viimeinen kisapäivä. Vuorossa oli aivan jotain uutta: persialainen rata. Rata oli erittäin haastava, sisältäen päällekäin olevat front- ja backshotin, joiden jälkeen hyvin pian kaukana olevan sideshotin. Ajattelin ampua pari nuolta frontshottiin, sitten backshotin, jonka jälkeen sideshotin. Arvioni ajasta oli kuitenkin täysin kuvitteellinen, ja radan alussa tajusin, etten taita onnistua suunnitelmassani. Lähdin siis nopeasti muuttamaan taktiikkaani, mutta päädyin tyhmästi ampumaan kaukaa frontshotin, jonka jälkeen yrittämään backshottia. Aikaa ei sitten millään jäänyt ennen sideshottia, joten viimeisen nuolen lähetin tuurilla vielä kauas backshottiin, kuitenkaan osumatta. Ei siis toista kierrosta minulle.
Päivän viimeinen laji sisälsi jousen sijaan miekan ja keihään ollen jonkin näköinen miekka ja keihäs -rata. Koskaan ennen vastaavaa tekemättä lähdin avoimin mielin radalle, jossa piti miekalla napata viisi rengasta, heittää miekka pois, napata keihäs ja keihästää maasta 6x20cm pahvinpala. Ja kaikki siis täydessä laukassa avoimella alueella muodostaen u:n muotoisen tien lähtöportilta maaliin. Saimme harjoituskierroksen, jossa pääsin toteamaan, ettei Bahar-poni suostu palaamaan "väärään suuntaan". Ali lainasi minulle kurdioriaan Sardaria, jonka tunnen aiemmilta treenireissuiltani Iraniin. Sardar toimi muuten hyvin, mutta sen kääntäminen oli varsin raskasta ja kurvimme venyi pitkäksi. Maaliin kuitenkin päästiin, joten seuraavaksi vain kisakierrokselle. Hyvästä yrityksestä huolimatta renkaat jäivät telineeseen, heitin miekan pois ja kaarsimme pystyssä oleville keihäille. Keihään sain napattua, mutta pahvilappu jäi aavikolle. Hehe, sellainen yritys. Valtavan hauska rata, mutta vaatinee pientä harjoitusta.
Ruuan jälkeen jäljellä oli enää loppuseremonia palkintojenjakoineen. Olin pakannut jo etukäteen, joten ehdin osallistua seremoniaan osittain ennen taksini tuloa. Valitettavasti hienoin osuu jäi näkemättä, kun kummatkin ystäväni Annat palkittiin lopputuloksissa ja salissa raikasi maamme-laulu. Tällä kertaa kuitenkin näin. Taksilla paikalliselle lentokentälle, tunnin sisällä koneeseen ja tunti unta koneessa. Yllättäen pienelle lennolle kuului myös ruokaa, joten nälkää ei taas(kaan) tarvinnut potea. Kentältä taksi kansainväliselle kentälle, jossa pidemmän luokan odottelu lentojeni suhteen. Jatkuvan torkkumisen jälkeen oli ihana sammua taas koneeseen, eivätkä nämäkään kaksi lentoa jättäneet univelkoja rästiin. Oijoi. Sunnuntaiaamuna kotimaassa odotti räntäsade, joka toivotti oikein tervetulleeksi aavikkoilman kuivattaman matkailijan. Ikävä takaisin on kova, mutta mukaani sain taas valtavasti kokemuksia, joista olen loputtoman kiitollinen. Kumma kyllä, tämä reissu oli kaikkine kommelluksineen ja haasteineen ehdottomasti vuoden paras ja opettavaisin. Hieman outoa ehkä, mutta totta. Ja niinhän sitä sanotaan, että "joskus voittaa ja joskus oppii". Tällä kertaa minä opin.
 |
| Vaatteet ja hevosen varusteet kisan mukaisesti |
 |
| Qabaq |
 |
| Näkymiä tallin katolta |
 |
| Talli, jossa kisahevoset majoituivat |
 |
| Kameli! Ja takana aasi, jolla saatoin ehkä ratsastaakin :D |
Kommentit
Lähetä kommentti