WHAC2017

World Horseback Archery Championship 2017 in South Korea

Ratsastusjousiammunnan MM-kisat Etelä-Koreassa lokakuussa 2017

Vuoden odotetuin kisa, ehdottomasti! Sain kunnian matkustaa Koreaan MM-kisoihin edustamaan Suomea osana kolmihenkistä joukkuetta. Suomi on osallistunut kisaan kahtena edellisenäkin vuonna, mutta nyt ensimmäistä kertaa mukaan saatiin kolme kisaajaa, mikä on vaatimus joukkuepelien pelaamiseen. Oli siis kunnia olla mukana ensimmäisessä kokonaisessa maajoukkueessa, ja vielä Suomi100 -juhlavuonna! Ei ole vaikea muistaa minä vuonna kisasi ensimmäiset MM-kisat.

Lokakuu koitti ja syyslomaviikko. Matka alkoi sunnuntaina, kun matkustin bussilla Espooseen Elinan, ystäväni ja joukkueemme jäsenen, luokse. Seuraavana aamuna hyppäsimme koneeseen kohti Koreaa. Tällä kertaa olimme varanneet suorat lennot, joten kentältä toiselle kuluin vain 9 tuntia. Perillä Soulissa olimme aamutuimaan, jonka jälkeen jäimme odottamaan bussia, jolla pääsisimme kisakaupunkiimme Sokchoon. Matkustelu meni enemmän tai vähemmän nukkuen, joten maisemat jäivät vähemmälle ihastelulle. Mitä enemmän olen nyt matkustanut, sitä enemmän kroppani pitää minut täydessä lepotilassa kaikki matkat. Ehkä sen takia olenkin alkanut pitää itse matkanteosta niin paljon... harvoin pystyn rentoutumaan yhtä hyvin kuin kuljeskellessani lentokentillä ja istuessani lentokoneessa! Vaarallista on vain, jos joku yrittää stressata ympärilläni tuolloin. Lepotilaani ei saa häiritä, ei missään nimessä! :D

Perille päästyämme oli tiistai-ilta. Pääsimme tutustumaan paikalle saapuneisiin kisaajiin, paikalliseen ruokaan ja lopulta hotellimme mukaviin peteihin. Seuraavana aamuna bussi starttasi kahdeksalta kohti kisapaikkaa, ja vuorossa oli hevosten kokeilu. Pienien ennakkotietojen perusteella kartoimme läpi pitkää hevoslistaa, yritimme tunnistaa kentällä viilettävästä parikymmenpäisestä hevosjoukosta haluamiamme ja lopulta päädyimme kokeilemaan muutamia. Pitkälti tiesimme ehdokkaamme jo katsomisen perusteella, joten esimerkiksi itse kävin vain yhden ratsun selässä. Tämä suosikkini oli valkea tamma nimeltä Young Rang, joka kiisi ihanan tasaista laukkaa pitkällä tasaisella askelluksellaan. Sen selässä olisi voinut viettää vaikka koko päivän! Olisi siis aika helppo todeta, että tämä hevonen voisi olla minulle se oikea tähän kisaan.

Ruuan jälkeen kirjoitettiin kolmen suosikin nimet ylös. Samalla seurasimme taitavien junioreiden treenejä seuraavaa päivää varten, sekä pääsimme itsekin lämmittelemään ampumalihaksia matkanteon jäljiltä. Kokonaisuudessaan tunnelma oli rento, ja jokainen sai käyttää aikaa miten parhaaksi näki. Iltapäivällä siirryimme bussilla takaisin hotellille, jossa päivällisen jälkeen kävimme läpi hevosarvonnan. Minua onnisti ja sain ensimmäisen toiveeni, ihanaa! Sain nukkua yöni tyytyväisenä. Myöhään illalla saapuivat vielä joukkueemme kolmas jäsen Anna ja valmentajamme Ali, jotka majoittuivat huoneeseemme.

Torstai oli junioreiden kisapäivä. Saimme nähdä toinen toistaan taitavampia nuoria ratsujousiampujia, joista pienin ei paljoa vaahtosammutinta suurempi ollut. Oih! Noita katsoessa miettii miksei itsekin löytänyt lajia jo nuorempana, vaikka kieltämättä ei tässä nytkään ihan kauhean vanhoja vielä olla... hehe. Kisan jälkeen ohjelmassa oli WHAF:n kokous, jossa kuuntelimme sujuvasti puheita koreaksi ja englanniksi. Mukana oli myös mielenkiintoisia aiheita, ja saimme mukaamme paljon hienoa materiaalia niin itse kisaa kuin myös koko lajia koskien. Virallisuuksien jälkeen illan grillijuhla oli paikallaan! Joukkueemme päätti kuitenkin olla fiksu, ja päädyimme hyvissä ajoin nukkumaan seuraavaan kisapäivään valmistautuen.

Heräsimme perjantaina ensimmäiseen kisa-aamuun, jossa vuorossa oli single shot eli nimensä mukaan koko radalla on vain yksi ainut maali. En yhtään vähättele kun sanon, että tämä rata on ehkä mentaalisti haastavin koko kisassa! Maali on 10 metrin päässä radasta, eikä sen ampumiseen vaadita kuin teknisesti hyvä suoritus ilman lainkaan kiirettä. Mutta yllättävää kyllä, moni mokaa juuri tämän radan. Ja kaikesta innosta ja itsevarmuudestani huolimatta niin tein minäkin. Ensimmäinen kierros hieman oikealta ohi. Lopussa turhautuminen, äkkiä pää kasaan ja uudelle kierrokselle. Seuraavalla kierroksella tein ihan kaikkeni, mutta nuoli vain hipaisi taulua pisteitä tuomatta. Pettymys oli suuri, mutta nielaisin sen ja päätin keskittyä vain tuleviin ratoihin. Samalla kaikki kisan paineet tuntuivat katoavan kuin tuhka tuuleen. Onneksi ohiampuneiden joukko oli laaja, joten mitenkään ainoana epäonnistuneena ei tarvinnut sinnitellä.

Seuraavana vuorossa oli double shot eli rata, jossa on kaksi maalia (ensimmäinen etuviistoon, toinen takaviistoon). Säännöt ovat yksinkertaiset, joskin säälimättömät. Ensimmäisellä kierroksella on saatava pisteitä vähintään jommasta kummasta taulusta, jotta pääsee seuraavalle kierrokselle. Niinpä varaa virheille ei juuri ole. Lähdin matkaan luottavaisin mielin, vaikka tiesin, että tämä rata on kaikkea muuta kuin vahvuuteni. Ensimmäinen taulu liian kaukaa ja alta ohi. Siinä kohtaa sisälläni kiehahti, koska halusin ehdottomasti seuraavalle kierrokselle. Niinpä kaikki keksittyminen backshottiin ja osuma sieltä! Jes! Seuraavalle kierrokselle lähdin korjaamaan ampumapaikkaa frontshottiin, mutta eipä se juuri parantunut. Backshotista kuitenkin komeat neljä pistettä ja hyvä mieli! Hevoseni toi vielä kivasti aikapisteitä, joiden kera pisteeni olivat 12,05 ja sijoitukseni lopulta mukava 31./77.

Lauantaina vuorossa oli serial shot. Tuo kirottu rata on ollut jo useamman kisan ajan se jännityksen kohteeni, koska jostain syystä odotan yleensä itseltäni kaikista eniten juuri tällä radalla. Ennen suoritusta odottelin jännitystäni, mutta sainkin pidettyä pääni todella hyvin kasassa ja pahempaa stressiä ei sitten tullutkaan. Niinpä pystyin aika avoimin mielin lähtemään radalle. Säännöt vaativat tällä radalla osumat kolmeen viidestä taulusta, jotta saa mahdollisuuden mennä seuraavalle kierrokselle. Ensimmäinen tavoitteeni oli siis päästä vähintään seuraavalle kierrokselle. Aloitin pienellä virheellä ampuen kehikkoon, mutta onnistuin korjaamaan seuraavalle ja sain kolmen pisteen osuman. Yhden taulun menin ja nokittelin sen suuremmitta kiireittä, jonka jälkeen seuraavat kaksi metsästin kolmen pisteen osumin. Eli koossa oli kolme osumaa, jotka päästivät minut seuraavalle kierrokselle! Toinen kierros alkoi neljän pisteen osumalla, josta ehkä sisäisesti riemastuin hieman ja seuraavaan tauluun napautin vain kehikkoa. Loput neljä menivät kuitenkin osumin 2, 4 ja 2! Ei mitään erityistä, mutta päätin kuitenkin olla tyytyväinen. Tällä suorituksella sain pisteitä 26,54 ja sijoituin paikalle 32./77.

Kilpailun jälkeen vuorossa oli seremonia. Pääsin kantamaan siniristilippuamme ratsain lippukulkueessa samalla kun Anna luki kilpailun valaa englanniksi koko kisajoukolle. Fiilis oman maan lipun alla oli mahtava! Kotimaassa sitä ei niin ajattele, mutta ulkomailla suomalaisuus tuntuu paljon suuremmalta osalta itseä. Varsinkin isoissa kansainvälisissä kisoissa kansalaisuus on paljon esillä, jolloin kaikella tekemisellään tietyllä tavalla edustaa itsensä lisäksi koko maata. Toki vastuu painaa tässä asiassa hieman hartioita, mutta kaiken kaikkiaan olen vain ylpeä saadessani kertoa olevani suomalainen. 

Päivä jatkui tiimipeli masaheen aloituksella. En ole koskaan ennen päässyt pelaamaan tätä peliä, mutta odotin sitä kuitenkin innolla! Rata koostuu viidestä pienestä maalista, jotka ovat irtonaisina telineidensä päällä. Ideana on ampua maaleja tylpillä nuolilla, ja saada ne putoamaan. Joukkueen tavoite on saada kaikki maalit alas mahdollisimman nopeasti. Mikäli ensimmäinen pelaaja ei saa kaikkia viittä maalia alas, seuraava jatkaa radalle tiputtamaan jäljellä olevia maaleja. Kaksi kolmen hengen joukkuetta pelaavat toisiaan vastaan, ja enemmän maaleja alas saanut voittaa siirtyen näin "jatkoeriin". Ja mitä pidemmälle "jatkoerät" etenevät, sitä pienemmiksi maalit muuttuvat. Valtavan hauska idea minusta! 

Ensimmäisellä kierroksella Anna tiputti kaksi viidestä maalista. Minulle jäi siis kolme. Ensimmäiseen sain osuman, mutta tuo pieni pirulainen ei pudonnutkaan, koska osuin liian alas tai liian heikosti. Seuraavan missasin, mutta onneksi sentään kolmas putosi napakan osuman johdosta. Viimeisnä meni Elina, mutta tiimimme ei kuitenkaan voittanut vastapelaajaamme, vaikka yritys oli kova. Iloksemme tarjolla oli vielä toinen yritys toista hävinnyttä tiimiä vastaan. Tällä kertaa onni ei ollut puolellamme, ja jäimme jälleen toisiksi, joten oli aika siirtyä katsomon puolelle seuraamaan jännittäviä kamppailuja. Kieltämättä tämä on varmasti yksi viihdyttävimmistä radoista, joita olen nähnyt, koska paineet ja taktikointi ottavat aivan uudenlaista sijaa normaaleihin ratoihin verrattuna.

Sunnuntaina jäljellä oli qabaq eli ylös ammuttava maali. Olen viimeksi ampunut qabaqia vuosi sitten Iranissa, joten odotukset eivät olleet huimat. Pisteitä osumasta saa ammuntatekniikan mukaan, ja tottakai lähdin yrittämään perinteistä viiden pisteen tekniikkaa (mikä on siis maksimipistemäärä). Olin myöhässä omasta lähdöstäni ja luulin jo tulleeni hylätyksi, kunnes sitten kuitenkin sain aneltua lähtöluvan ja pääsin suorittamaan. Yrityksiä on vain yksi, joten tarjolla on todella kaikki tai ei mitään. Menin kropallani alas, ammuin ja "kling!". Osuma! Ja vielä viiden pisteen tekniikka! Oi että mikä lopetus yksilökisalleni. Ihmiset tulivat onnittelemaan ja kehumaan suoritusta, mikä vielä ennestään nosti toki hyvää fiilistä. 26 kilpailijaa osui, joista vain neljä sai osumasta viisi pistettä. Valitettavasti hevoseni oli kuitenkin tällä kertaa sen verran hidas, että moni kolmen pisteen osuman saanut nousi pisteissä korkeammalle. Epävirallisesti pisteet nähtyäni pystyin laskemaan tulleeni sijalle 9, joka on varsin hieno saavutus: kymmenen parhaan joukossa yhdellä radalla!

Viimeisenä jäljellä oli tiimipeli mogu, johon osallistuimme Annan kanssa. Meidän tarkoituksemme oli jahdata hevosillamme kolmannen henkilön vetämää palloa ja yrittää ampua sitä värjätyillä tylpillä nuolilla. Ensimmäinen kierros päättyi hieman kaoottisesti Annan pudottua, ja hänen hevosensa kiilattua minun poniani kauemmas pallosta. Mitään ei onneksi sattunut, ja vetäjän virheen vuoksi pääsimme uusimaan kierroksen. Seuraavalla kerralla nuolet lähtivät jo paremmin, mutta osumia ei valitettavasti tullut. Hauskaa kuitenkin oli! Nämä tiimipelit ovat mahtavia, kun niissä oikeasti syntyy se yhdessä tekemisen meininki oman tiimin kanssa. Muuten kun lajit ovat melko yksilökeskeisiä.

Jäljellä oli enää kisan lopetus upean loppujuhlan merkeissä. Valtavan pitkä herkkuja notkuva pöytä täytti mahan ja kisaajista muodostuva seura lämmitti mielen. Lavalla nähtiin hienoja esityksiä, sekä kisan parhaat ratsastusjousiampujat vastaanottamassa palkintojaan. Seuraavana päivänä nautimme korealaisesta luonnonpuistosta sen koko vehreydessä. Kävelyn lomassa pidetty hierontahetki upeissa maisemissa rentoutti kummasti ennen kotimatkaa. Yöllä hyppäsimmekin taas bussiin kohti Soulia, josta lensimme seuraavaksi illaksi kotiin.

On melkein mahdotonta tiivistää koko reissu yhteen pieneen tekstiin, koska kokemus on niin valtavan laajaa-alainen. Olen kuitenkin loputtoman kiitollinen päästyäni taas yhdelle hienolle reissulle ja saatuani nämä tärkeät kokemukset kotiinviemisiksi. Erityinen kiitos joukkueemme pääsponsorille Oy Sisu Auto Ab:lle, sekä ratasponsoreille ESRAJA, SRJL ja Vipen talli! Matkan kuulumisia päiviteltiin reaaliajassa joukkueemme facebook-sivulle Sisuttaret, josta voi myös halutessaan käydä katsomassa videoita, kuvia, kuulumisia ja tuloksia.

Kuvat: Elina Puhjo