Shiraz, Iran 11/2018
2nd International Equestrian Martial Arts Competition in Shiraz, Iran
Toinen kansainvälinen ratsukamppailulajien kilpailu Iranissa
marraskuu 2018
Vuoden 2018 kisakauden huikea päätöskilpailu! Viime vuonna 1st Equestrian Martial Arts -kilpailu järjestettiin Saryazdissa, kun taas tänä vuonna paikaksi valikoitui Iranin vanha pääkaupunki, Shiraz. Kilpailuun osallistui 45 kilpailijaa 18 eri maasta, ja Suomen joukkueen koostivat Anna Minkkinen ja minä.
Syksyn treenit olivat sujuneet hyvin, joten odotin innolla pääseväni testaamaan taitojani vielä kerran kansainvälisellä tasolla. Viime vuoden tapaan suunnittelin matkustavani paikalle pari päivää ennen kilpailua, mutta suunnitelmiin tulikin pieni mutka. Lennettyäni Helsingistä Istanbuliin sain kuulla, että jatkolentoni oli peruttu ja seuraavaa saisin odottaa 24 tuntia Turkissa. Hieman väsyneenä ja nyrpistyneenä seurailin tilannetta, joka yllätyksekseni johtikin hulppeaan hotelliin kaupungissa kyytien ja ilmaisten aterioiden kera. Vaikka viivästys Iraniin saapumiseen oli harmillinen, ei ylimääräinen aikani Turkissa ollu ainakaan kovin kurjaa.
Seuraava lento lähti seuraavana iltana. Samalla lennolla tulivat myös Puolan joukkue ja saksalainen Anne, joiden kanssa oli ilo matkustaa ja odotella viisumia Shirazin kentällä. Saavuimme keskellä yötä, joten aluksi suuntasimme hotellille nukkumaan muutamaksi tunniksi. Aamulla väsynyt porukka siirtyi tallille syömään aamupalaa, jonka jälkeen osa porukasta lähti takaisin nukkumaan, osa ratsastamaan.
Suurin osa tallilla olevista hevosista oli minulle uusia. Annan ja Alin suosituksesta nappasin ensimmäiselle ratsastukselle Suren nimisen pienen valkean tamman kilpailua silmällä pitäen. Tämä pieni olio tuksutti menemään kuin pieni tulinen juna, ja sen ratsastamisesta tuli alun ihmettelyn jälkeen varsin hauskaa. Tamma oli erittäin herkkä ja kovapäinen tapaus, mutta samalla erittäin luotettavan ja fiksun oloinen. Iranilaiseen tapaan melkein parikymmentäpäinen maastoseurueemme kulki tasangoilla ilman sen suurempaa järjestystä, leikkien ja temppuillen hevosten ja muiden ratsastajien kanssa. Milloin joku seisoi ratsunsa selässä, ratsukot etenivät käsikynkässä tiiviissä rivissä tai koko porukka säntäsi yllättävään laukkakisaan - täydellistä nollausta pitkän matkan jälkeen! Iltapäivä kului basaarin aarteita ihmetellessä, eikä illalla tarvinnut montaa hetkeä hotellilla ihmetellä ennen unen tuloa.
Seuraavat kolme päivää oli varattu loppujenkin kilpailijoiden saapumiseen, hevosvalintoihin ja treenaamiseen. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa Surenin kanssa radalle ja tamma tuntui hyvältä. Tamma oli hieman kinkkinen radan alussa, mutta mukavan vauhtinen radalla ja helppo pysäyttää lopussa. Valinta oli siis selkeä. Saimme ottaa kaksi laukkaa radalla ampuen, jonka jälkeen hevonen oli annettava muiden kokeiltavaksi tai vietävä pois. Loput päivästä kuluikin pitkälti muiden treenejä avustaessa ja maastakäsin ampuessa.
Keskiviikkoaamuna lähdimme muinaisen Persian valtakunnan pääkaupungin, Persepoliksen, raunioille. Hidastahtisen opastuksen sijaan päädyimme puolalaisten kanssa tutkimaan nähtävyydet itse, joka oli varsin hauskaa ja mielenkiintoista. Vaikka historia ei ole suurin mielenkiinnon kohteeni, raunioilla kiipeily ja upeiden seinäkaiverrusten tutkiminen on tarpeeksi mielekästä itsellekin. Rauniolta toiselle kapuamisen jälkeen nautimme kylmää mehua alueen kioskista, jatkaen matkaa loppujen raunioiden ja museon jälkeen koko seurueen kanssa takaisin tallille. Illalla oli vielä toinen mahdollisuus treenata hevosten kanssa radalla. Satuloin Surenin ja menimme taas kaksi kierrosta radalla illan jo hieman hämärtyessä. Olin ponin ainoa ratsastaja, koska kukaan muu kokeilija ei halunnut sitä kisaratsukseen. Niinpä sain huolehtia ponista aivan itsekseni ilman ylimääräistä säätämistä.
Torstaina aloitettiin kilpailu hieman modifioidulla unkarilaisella radalla. Tavallisen yhdeksän tai kuuden laukan sijaan rataa kisattiin vain neljän laukan verran. Olin itse ryhmässä kuusi, joten sain koko aamupäivän katsella muiden suorituksia ennen omaa vuoroani. Päivään kuului kisan lisäksi aloitusseremonia puheilla, musiikkiesityksillä ja lippukulkueella. Kuten maan tapoihin kuuluu: toiminnassa oli useilta osin panostettu enemmän näyttävyyteen kuin fiksuun organisointiin, mutta sehän vasta tekikin ohjelman kulusta viihdyttävää seurattavaa.
Oman vuoroni lähestyessä siirryin laittaamaan hevoseni kuntoon ja lämmittelemään sen kisaradan lopussa olevalle avoimelle alueelle. Ennen kilpailusuorituksia jokainen sai mennä yhden lämmittelylaukan radalla ampuen. Arvoin ampuisinko unkarilaisella radalla neljää vai kolmea nuolta, koska aika riittäisi neljään, mutta silloin joutuisin ohittamaan kaikista turvallisimman ja tutuimman side shotin ampuen kaksi eteen ja kaksi taakse. Pienen harkinnan jälkeen päädyin pysymään tutussa kolmen nuolen taktiikassa, ampuen neljänneksi vielä yhden back shotin, jos aikaa jäisi. Harjoituskierros meni yhdellä osumalla, jonka jälkeen alkoi itse kisa. Suren laukkasi tasaisia 9-10 sekunnin aikoja ja jokaisella kierroksella ammuin kolme tai neljä nuolta saaden yhden pisteille. Olin odottanut hieman vahvempaa suoritusta, koska erityisesti eteenpäin ampumiseen olin löytänyt todella hyvää varmuutta treenissä. Nyt ainoat osuneet front shotit jäivät pisteiden ulkopuolelle. Suoritus oli kuitenkin ihan keskivertaisen hyvä, joten en ottanut asiakseni jäädä murehtimaan kesken kisan sen enempää. Harmikseni tuloksissa minulta oli kuitenkin virheellisesti jätetty yhden kierroksen pisteet merkitsemättä, mutta onneksi ne saatiin korjattua seuraavaan päivään mennessä. Oikeat pisteeni olivat siis 50,74, joilla sijoituin 10./45.
Seuraavana päivänä kisattiin Korean Serial Shot ja Turkkilainen Tabla rata. Kumpaakin rataa mentiin kaksi laukkaa. Korealaisella noudatettiin WHAF:n sääntöjä eli ensimmäisellä kierroksella pitää osua vähintään kolmeen tauluun viidestä päästäkseen seuraavalle kierrokselle. Ryhmämme odottaessa vuoroaan kylmä ilma jäädytti sormia ja yritin parhaani mukaan lämmitellä palelevia käsiä. Harjoituskierros meni heikosti, kun kylmät sormet vaikeuttivat nokitusta ja kirpaisivat mukavasti jokaisen vedon aikana. Kädet takaisin lämpöön ja valmistautumaan radan alkuun. Oman ensimmäisen kisavuoroni koittaessa singahdimme radalle ja valmistauduin nokittamaan heti lähtöviivan jälkeen. Kohmeiset sormet räpelsivät kuitenkin yhden taulun ohi, joten jäljelle jäi neljä kohdetta. Seuraavasta taulusta onneksi täydet 5 pistettä, jonka jälkeen hyvässä rytmissä 3, 5 ja 3, aikamme ollen reilut 17 sekuntia. Ryhmästäni minä ja valmentajani Ali olimme ainoat, jotka pääsivät seuraavalle kierrokselle, joten kuljimme kaksin radan poikki takaisin alkuun valmistautumaan seuraavaan kierrokseen. Seuraavalla kierroksella ei kylmyys enää hidastanut ja nuolet tapsuivat tauluihin hyvässä tahdissa pistein 3, 5, 4, 4 ja 3, ajan ollen taas reilut 17 sekuntia. Näistä kierroksista yhteensä sain 39,17 pistettä, jolla sijoituin 5./45, jääden vain vajaan kolmen pisteen päähän mitaleilta. Voi mitä se yksi välistä jäänyt taulu olisikaan voinut tuoda tullessaan... Näin kovatasoisissa kisoissa sitä aina muistaa kuinka arvokkaita muutamatkin pisteet ovat!
Seuraavana jatkoimme suoraan Turkkilaiseen Tabla rataan, jota en ollut koskaan ennen kokeillut. Kaksi ensimmäistä taulua olivat front ja back shotit vain kolmen metrin päässä radasta 15 metrin välillä, jonka jälkeen 30 metrin päässä sivulle ammuttava taulu 10 metrin päässä. Taulut ovat halkaisijaltaan 60cm ja kolmelta pistealueelta voi saada joko 2, 4 tai 6 pistettä per osuma. Teoriassa helppo rata, joka kuitenkin saa ihmisten päät pyörälle pahemman kerran ja nuolet jäävät jostain syystä petollisesti pisteiden ulkopuolelle. Itse otin ensimmäiseltä kierrokselta osumat ensimmäiseen ja viimeiseen tauluun, mutta valitettavasti pisteiden ulkopuolelle. Toisella kierroksella onnistuin osumaan ensimmäiseen tauluun pisteille, mutta toiseen taas pisteiden ulkopuolelle ja kolmanteen en ollenkaan. Yhteensä sain siis 4 pistettä. Äääh. Sijoitukseni oli silti 18./45, joka kuvastaa aika hyvin radan varsin tragikoomista kulkua muidenkin kilpailijoiden osalta.
Kolmantena kisapäivänä ohjelmassa oli Persialainen Paklavana -rata, joka vaati ampumisen lisäksi keihään tarkkaa käyttöä. Hauskinta oli se, ettei kukaan ollut päässyt harjoittelemaan rataa, koska sen rakenne ja säännöt julkaistiin vasta kisan aikana. Itselläni oli kokemusta keihään käytöstä vain tendpegging muodossa, joten mielenkiinnolla odotin rataa. Ennen kisan alkua harjoittelin hieman keihään pitämistä perinteisesti vetokädessä ampuessa, ja sen sujuessa päätin tehdä niin myös radalla. Vaikein osuus oli ehdottomasti aloitus, jossa piti onnistua hallitsemaan hääräävä hevonen pitäen samalla toisessa kädessä jousta nokitetulla nuolella ja toisessa parimetristä keihästä. Suren oli jo jokseen väsynyt, joka ilmeni hidastumisena radalla ja käytöksen hankaloitumisena radan alussa. Onneksi alkuun sai hieman apua, joten pääsin aloittamaan koko varustuksen kanssa.
Harjoituskierroksella keskityin oppimaan tärkeimmät avainasiat renkaiden saamiseen keihään kanssa, sikäli kun muista osa-alueista minulla oli jo pieni ajatus miten niissä voisi onnistua. Harjoiskierros ei mennyt kummoisesti, mutta imin siitä kaiken mahdollisen tiedon tehdäkseni paremmin kisan aikana. Ensimmäisellä kisakierroksella osuin ensimmäisen taulun juuri pisteiden ulkopuolelle, vaihtaen sitten keihääseen ja saaden 4/5 isompaa rinkulaa sekä tendpegging -kohteen mukaani. Suren hipoi hidastuttuaan jo aikarajoja ylittäen sen yhdellä sekunnilla, jolloin keräämistäni pisteitä vähennettiin hieman aikasakkoa. Toisella kierroksella osuin taulun pisteille, onnistuin nappaamaan 1/2 pienestä 6 cm rinkulasta, kaikki 5 suurempaa rinkulaa ja siirtämään tendpeg -kohdetta, vaikka se ei keihääseen loppuun saakka jäänytkään. Nämä kaikki antoivat minulle huimat 30 pistettä, jotka aikasakkojen jälkeen ja edellisen kierroksen kanssa tuottivat 43,12 pistettä ja 8. sijan senioreiden kesken.
Viimeisen kisapäivän iltana meidät kuljetettiin Hotel Shirazin hienoihin tiloihin loppuseremoniaan. Kiitos ihaa.eu reaaliaikaisen tulospäivityksen kaikki tiesivät yksilölajien ja -kisan tulokset, joten asian omaiset osasivat mennä lavalle oikeaan aikaan farsin kielisestä selostuksesta huolimatta. Koko kisan voitti iranilainen Syed Hosein, hopelle tuli unkarilainen Christoph Nemethy ja pronssille puolalainen Anna Sokolska. Juniorikisassa voiton vei ranskalainen Martin Opoix, toiseksi ja kolmanneksi sijoittuessa iranilaiset Mohammad Amir ja Poya. Olimme Annan kanssa saaneet myös tietää ennen palkintojenjakoa tiimikilpailun tulokset, joissa Suomi sijoittui pronssille kaikkien 18 maan kesken. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomi sai joukkuemitallin näin kovatasoisessa kisassa! Valitettavasti järjestäjillä oli väärät tiedot tuloksista ja palkintoja kutsuttiin hakemaan Iran, Unkari ja Puola, vaikka oikea järjestys oli Iran, Puola ja Suomi. Tilanne ei erityisesti naurattanut, mutta onneksi järjestäjät tajusivat myöhemmin virheensä ja palkinnot toimitettiin oikeisiin osoitteisiin. Sijoitus oli kuitenkin merkittävä Suomelle ja täydellinen kisakauden lopetus itselle, henkilökohtaisen loppusijoitukseni ollessa tässä porukassa 8./45.
Seuraava päivä oli varattu nähtävyyksille. Väsynyt kisaporukka kierteli Shirazin asemuseossa ja basaarissa sateen tulvittaessa katuja ja kastellessa vaeltelevaa seuruettamme. Onneksi basaarissa shoppailu, hyvä ruoka ja tee lämmittivät. Illalla siirsin tavarani hotellilta tallille, josta suuntasimme seuraavana aamuna pienen seurueen kanssa lentäen Tehraniin erään ensi vuoden kilpailuja sponsoroimaan halukkaan yrityksen hevostilaa katsomaan. Näyttävä vastaanotto ja loputon tarjoilujen määrä ei ainakaan jättänyt kylmäksi, ja paikka itsessään oli varsin vakuuttava. Toivottavasti suunnitelmat ratsujousiammuntatoiminnan aloittamisesta myös itse tilalla toteutuvat. Illalla lensimme vielä takaisin Shiraziin, vietimme siellä yhden päivän lisää ja sitten olikin jo aika suunnata kotiin.
Lyhyesti: huikeat kilpailut, joihin oli hieno päättää tämä kausi! Suuri kiitos kutsusta, organisoimisesta ja opettajuudesta Ali Ghoorchian. Koko vuoden kisarupeamaa palaan vielä pohtimaan myöhemmin, kun ajatukset ehtivät vähän asettua, mutta kiitos kuitenkin kaikille minua tukeneille! Ilman teitä tämä vuosi ei olisi ollut mahdollinen.
Seuraavana jatkoimme suoraan Turkkilaiseen Tabla rataan, jota en ollut koskaan ennen kokeillut. Kaksi ensimmäistä taulua olivat front ja back shotit vain kolmen metrin päässä radasta 15 metrin välillä, jonka jälkeen 30 metrin päässä sivulle ammuttava taulu 10 metrin päässä. Taulut ovat halkaisijaltaan 60cm ja kolmelta pistealueelta voi saada joko 2, 4 tai 6 pistettä per osuma. Teoriassa helppo rata, joka kuitenkin saa ihmisten päät pyörälle pahemman kerran ja nuolet jäävät jostain syystä petollisesti pisteiden ulkopuolelle. Itse otin ensimmäiseltä kierrokselta osumat ensimmäiseen ja viimeiseen tauluun, mutta valitettavasti pisteiden ulkopuolelle. Toisella kierroksella onnistuin osumaan ensimmäiseen tauluun pisteille, mutta toiseen taas pisteiden ulkopuolelle ja kolmanteen en ollenkaan. Yhteensä sain siis 4 pistettä. Äääh. Sijoitukseni oli silti 18./45, joka kuvastaa aika hyvin radan varsin tragikoomista kulkua muidenkin kilpailijoiden osalta.
Kolmantena kisapäivänä ohjelmassa oli Persialainen Paklavana -rata, joka vaati ampumisen lisäksi keihään tarkkaa käyttöä. Hauskinta oli se, ettei kukaan ollut päässyt harjoittelemaan rataa, koska sen rakenne ja säännöt julkaistiin vasta kisan aikana. Itselläni oli kokemusta keihään käytöstä vain tendpegging muodossa, joten mielenkiinnolla odotin rataa. Ennen kisan alkua harjoittelin hieman keihään pitämistä perinteisesti vetokädessä ampuessa, ja sen sujuessa päätin tehdä niin myös radalla. Vaikein osuus oli ehdottomasti aloitus, jossa piti onnistua hallitsemaan hääräävä hevonen pitäen samalla toisessa kädessä jousta nokitetulla nuolella ja toisessa parimetristä keihästä. Suren oli jo jokseen väsynyt, joka ilmeni hidastumisena radalla ja käytöksen hankaloitumisena radan alussa. Onneksi alkuun sai hieman apua, joten pääsin aloittamaan koko varustuksen kanssa.
Harjoituskierroksella keskityin oppimaan tärkeimmät avainasiat renkaiden saamiseen keihään kanssa, sikäli kun muista osa-alueista minulla oli jo pieni ajatus miten niissä voisi onnistua. Harjoiskierros ei mennyt kummoisesti, mutta imin siitä kaiken mahdollisen tiedon tehdäkseni paremmin kisan aikana. Ensimmäisellä kisakierroksella osuin ensimmäisen taulun juuri pisteiden ulkopuolelle, vaihtaen sitten keihääseen ja saaden 4/5 isompaa rinkulaa sekä tendpegging -kohteen mukaani. Suren hipoi hidastuttuaan jo aikarajoja ylittäen sen yhdellä sekunnilla, jolloin keräämistäni pisteitä vähennettiin hieman aikasakkoa. Toisella kierroksella osuin taulun pisteille, onnistuin nappaamaan 1/2 pienestä 6 cm rinkulasta, kaikki 5 suurempaa rinkulaa ja siirtämään tendpeg -kohdetta, vaikka se ei keihääseen loppuun saakka jäänytkään. Nämä kaikki antoivat minulle huimat 30 pistettä, jotka aikasakkojen jälkeen ja edellisen kierroksen kanssa tuottivat 43,12 pistettä ja 8. sijan senioreiden kesken.
Viimeisen kisapäivän iltana meidät kuljetettiin Hotel Shirazin hienoihin tiloihin loppuseremoniaan. Kiitos ihaa.eu reaaliaikaisen tulospäivityksen kaikki tiesivät yksilölajien ja -kisan tulokset, joten asian omaiset osasivat mennä lavalle oikeaan aikaan farsin kielisestä selostuksesta huolimatta. Koko kisan voitti iranilainen Syed Hosein, hopelle tuli unkarilainen Christoph Nemethy ja pronssille puolalainen Anna Sokolska. Juniorikisassa voiton vei ranskalainen Martin Opoix, toiseksi ja kolmanneksi sijoittuessa iranilaiset Mohammad Amir ja Poya. Olimme Annan kanssa saaneet myös tietää ennen palkintojenjakoa tiimikilpailun tulokset, joissa Suomi sijoittui pronssille kaikkien 18 maan kesken. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomi sai joukkuemitallin näin kovatasoisessa kisassa! Valitettavasti järjestäjillä oli väärät tiedot tuloksista ja palkintoja kutsuttiin hakemaan Iran, Unkari ja Puola, vaikka oikea järjestys oli Iran, Puola ja Suomi. Tilanne ei erityisesti naurattanut, mutta onneksi järjestäjät tajusivat myöhemmin virheensä ja palkinnot toimitettiin oikeisiin osoitteisiin. Sijoitus oli kuitenkin merkittävä Suomelle ja täydellinen kisakauden lopetus itselle, henkilökohtaisen loppusijoitukseni ollessa tässä porukassa 8./45.
Seuraava päivä oli varattu nähtävyyksille. Väsynyt kisaporukka kierteli Shirazin asemuseossa ja basaarissa sateen tulvittaessa katuja ja kastellessa vaeltelevaa seuruettamme. Onneksi basaarissa shoppailu, hyvä ruoka ja tee lämmittivät. Illalla siirsin tavarani hotellilta tallille, josta suuntasimme seuraavana aamuna pienen seurueen kanssa lentäen Tehraniin erään ensi vuoden kilpailuja sponsoroimaan halukkaan yrityksen hevostilaa katsomaan. Näyttävä vastaanotto ja loputon tarjoilujen määrä ei ainakaan jättänyt kylmäksi, ja paikka itsessään oli varsin vakuuttava. Toivottavasti suunnitelmat ratsujousiammuntatoiminnan aloittamisesta myös itse tilalla toteutuvat. Illalla lensimme vielä takaisin Shiraziin, vietimme siellä yhden päivän lisää ja sitten olikin jo aika suunnata kotiin.
Lyhyesti: huikeat kilpailut, joihin oli hieno päättää tämä kausi! Suuri kiitos kutsusta, organisoimisesta ja opettajuudesta Ali Ghoorchian. Koko vuoden kisarupeamaa palaan vielä pohtimaan myöhemmin, kun ajatukset ehtivät vähän asettua, mutta kiitos kuitenkin kaikille minua tukeneille! Ilman teitä tämä vuosi ei olisi ollut mahdollinen.
Kommentit
Lähetä kommentti