Isoissa kisoissa - GP 2017

Euroopan GP-sarjan ensimmäinen osakilpailu, Unkari

12. - 14.5.2017

Sain kunnian olla osana Suomen joukkuetta Grand Prix -sarjan ensimmäisissä osakilpailuissa. Se on jotenkin niin hienoa, että pääsee jo tässä vaiheessa joukkueeseen edustamaan omaa maataan, vaikka samalla kokemattomuus riipii mieltä. Takana on vasta kourallinen kisoja ja taso on näissä karkeloissa todella kova. Millaiset tavoitteet sitä uskaltaa asettaa? Millaisia tuloksia joukkueelta odotetaan? Onneksi meillä sentään oli ihan mahtava tiimi, jonka tukee pystyi luottamaan täysin! Ja reissuunhan on aina mukava lähteä jo ihan kokemuksen saamiseksi.

Valmistautuminen kisoihin oli sujunut aikalailla suunnitelmien mukaan. Huhtikuu oli täynnä kursseja ja oppimista, kuun lopussa oli pienet harjoituskisat ja loput toukokuusta treenattiin vain niin paljon kuin pystyttiin rutiinin ja hyvien fiilisten perässä. Sitten kun pari viikkoa oli jousta kasvatettu käden jatkeeksi ilman vapaapäiviä, alkoi olla aika hypätä koneeseen ja lähteä matkaan.

Sunnylla ETAT:n treeneissä

Treeniä Sierralla Jatilassa

Keskiviikkona siirsin itseni ja laukkuni bussilla Helsinkiin, josta Elinan kanssa seuraavana aamuna suunnattiin lentokentälle. Kippis, kulaus ja koneeseen. Lento kesti sopivan 100 sivua ja sitten sai piilottaa taas koulukirjan laukun pohjalle. Budapestissa meitä vastassa oli muuan vanha mies, joka matkalla kisapaikalle esitteli nähtävyyksiä jollain kielisekoituksella, josta ymmärsi kuitenkin tarpeeksi. Siinäpä muuten harvinaisen hieno paikka, jonne itsekin voisi lähteä kaupunkilomalle paikkoja ihastelemaan - siis jos harrastaisi lomia.

Auton kivuttua hurjan jyrkän mäen päälle aloimme olla perillä. Kisapaikkana oli hieno Némethy Horseback Archery Academy, jossa tila ja resurssit riittivät upeasti kolmipäiväisen 50 osallistujan kilpailun järjestämiseen. Paikalla oli siis ihan kiitettävästi porukkaa ja ruuan jälkeen siirryimme koeajamaan hevosia. Muut olivatkin ratsastaneet aamupäivällä jo kertaalleen, joten osa porukasta oli hevosensa valinnut. Paikalla olleet Ali ja Anna olivat onneksi katsoneet meille hyvän oloisia hevosia valmiiksi, joten enää ei tarvinnut valita kuin muutamasta. Kokeiltuani kahta hevosta päädyin muhkeaan Folti nimiseen hevoseen, jonka nopeus oli keskiluokkaa ja käytös täysi kymppi. Tavallaan jäin harmittelemaan nopeamman perään, vaikka intuitio sanoi, etten ehkä juuri sillä toisella hevosella haluaisi kisata. Tällä kertaa jännityksen vähentämiseksi tämä oli kuitenkin ihan hyvä ratkaisu. Sikäli vaihtoehtohevoseni meni ja kaatui kolmantena päivänä, joten ehkä hieman huono fiilikseni siitä oli aiheellinen.

Hieno kisaratsuni Folti

(Aion jättää tällä kertaa selostukset radoista pois, mutta niihin pääsee helposti tutustumaan IHAAn sivuilla. Tietoa radoista ja säännöistä löydät täältä!)

Päivä vaihtui ja ensimmäinen kisapäivä oli aluillaan. Olin neljännessä ryhmässä kymmenestä, mikä on ihan mukava kohta kisata. Ei liikaa odottelua, mutta ei myöskään suoritus aivan ensimmäisenä. Ensimmäisenä päivänä oli Unkarilainen rata. Tuolla radallahan saa ampua niin paljon nuolia kuin ehtii ja jokainen osuma lasketaan. Vaikeutta tekee eteen- ja taaksepäin ampumiset, joita pääsee melko vähän noin pitkillä etäisyyksillä hevosen selästä treenaamaan. Maastakäsin treeniä on toki tullut tehtyä. Niinpä lähdin kisaamaan tuota rataa ilman suurempia odotuksia ja vain tekemään parhaani ja pitämään hieman hauskaa. Kierroksia on kuitenkin huimat 9 eli parista mahdollisuudesta tämä ei ole kiinni. Ensimmäinen kierros tuli nollakierroksena, kun en jännitykseni takia mihinkään osunut. Sitten rentouduin ja nollasin itseäni hieman ja seuraavalla kierroksella jo alkoi osua. Ja siitä alkoikin hyvä putki ja kaikki loput 8 kierrosta olivat enemmän ja vähemmän pistetäyteisiä. Hienoimpia fiiliksiä oli onnistua muutamassa back- ja frontshotissa todella kaukaa, joita en ole juuri päässyt harjoitteelemaan. Jeijj! Sain kasattua 87,94 pistettä, mikä on huimasti esimerkiksi viimevuotista SM-tulostani suurempi (SM-kisoissa sain 35,47 pistettä kuudelta kierrokselta, joka olisi suhteessa yhdeksään kierrokseen noin 53,2 pistettä eli 34 pistettä vähemmän kuin nyt). Olin tyytyväinen. Tosin tulokset nähdessäni piti nielaista ja muistuttaa itseään, ettei tämän tason kisoissa saisi jäädä liikaa niihin kiinni. 28/41 ei tuntunutkaan enää onnistumiselta, vaikka sitä nuo pisteet minulle olivat. Itsensä huima ylittäminen. Pitäisi osata olla tyytyväinen.

Alkaneen rankkasateen takia osa kisaajista suoritti Unkarilaisen radan vasta seuraavana aamuna. Aamu menikin katsellessa ne loppuun ja sitten muutama ryhmä Korelaista rataa. Oma suoritus lähestyi ja jännitys kasvoi. Olin jostain syystä päättänyt, että haluaisin taistella itseni edes 20 parhaan joukkoon. Sehän nyt sinänsä oli pölö päätös, kun hevoseni vauhti ei riittänyt kummoisiin aikabonuksiin ja tarvitsisin siis vain huippuosumia tauluista kerätäkseni moiset pisteet. Sanon jo tässä vaiheessa, että tämä rata oli itselleni jonkin asteen "mental breakdown". Kokosin valtavan kasan paineita ja jäin niiden alle kärjistelemään. Olin suorastaan hysteerinen. Sitten kun vielä ei syönyt mitään aamu kuuden aamupalan jälkeen ja kello näytti suorituksen alkaessa reippaasti jotain iltapäivätuntien puolelta, niin siinähän loppui vähän jo voimatkin. Ai kauhia... tätä virhettä en kyllä enää tee! Kisasuoritusteni aikana en tehnyt yhtään nollarataa, mutta eivätpä ne osumat olleet siellä pistealueiden paremmilla puolilla. Pisteitä tuli kuitenkin kerättyä 39,058 (SM-kisoissa viime vuonna 23,5pistettä). Tuokin on jo aika suuri parannus, vaikka parempaa lähdin hakemaan. Tästä radasta opin kuitenkin ihan uskomattomasti henkisen puolen valmistelemisesta ja tämä toimikoon ääriesimerkkinä itselleni siitä, miten en enää halua toimia. Ainoa oma kilpailuni tulisi olla kilpailu itseäni vastaan. Siitä puhuttiin paljon joukkueen kanssa ja sitä olen varsinkin nyt jälkikäteen pohtinut. Kilpailuhenkisenä ihmisenä kun joudun erityisesti tekemään töitä tämän osa-alueen kanssa. Mutta kuten sanoin, tästä opittiin.

Kolmantena päivänä oli jäljellä viimeiset Korealaisen radan suoritukset ja Battle Track. Tuo rata oli käytännössä 180m pitkä suora, jonka varrelle oli sijoitettu 12 (?) maalia. Maaleja oli kaikenlaisia ja ne oli sijoitettu eri etäisyyksille ja puolille rataa (koko rata näkyy videolla). Viimeisen päivän koitokseen lähdin pitämään hauskaa ja nauttimaan radan tuomista haasteista. Foltikin alkoi vilautella jo väsymyksen merkkejä, enkä sitä raaskinut liiaksi kannustaa, joten suurempia paineita ei tuosta kisasta suonut ottaa. Kierroksia oli kaksi ja hauskaa tuo todella oli! Voi kun pääsisi kotonakin joskus vastaavalle radalle. Olisi todella hyvää treeniä ampua tuollaisia pieniä kohteita ja juurikin niin, että niiden etäisyydet vaihtelisivat. Ehkä pitää treeneihin keksiä jotain vastaavaa.

Yksi nostamisen arvoinen asia on se, että kuinka paljon näissä kisareissuissa oikein oppii. Olin kisan jälkeen vähän niissä fiiliksissä, että mitä järkeä tulla isoihin kisoihin jos ei vielä ole tarpeeksi hyvä taistelemaan korkeammista sijoituksista. Sitten kun aloin taas miettimään, että kuinka paljon näistä kolmesta päivästä jäi taas ajateltavaa, muistettavaa ja mitä kaikkea uutta tuli opittua, niin siinä on jo ihan valtava määrä kaikkea. Yhteen sanaan tiivistettynä se on kokemusta. Ja kokemusta myös sellaisesta, jota ei saa muualta kuin kisoista. Näkee niin paljon erilaisia tekniikoita, varusteita, ja ratsastustyylejä, kuulee niin paljon uusia ajatuksia, oppeja ja ideologita, sekä ennen kaikkea voi oppia ja kysyä asioita ja ihmiset haluavat auttaa ja opettaa. Puhumattakaan siitä, kuinka moneen persoonaan pääsee tutustumaan ja millainen maailmanlaajuinen verkosto heistä syntyy. Joten kyllä, nämä reissut ovat tekemisen arvoisia.

Tässä näkyy hyvin meidän tiimin kisa-asut!

Kuvat/Photos: The Million Photos, Elina Puhjo, Anna Minkkinen, Mira Lehmusvaara, Lotta Mattila