Iran 6/2017


Takana taas yksi valtavan hieno ja opettavainen treenireissu Iraniin kaksinkertaisen maailmanmestarin Ali Ghoorchianin oppiin! Edellinen reissu (käy lukemassa tästä linkistä!) tehtiin viime syksynä, ja siitä lähin olen seuraavaa jo kovasti suunnitellut. Nyt se sitten vihdoin koitti, ja koeviikon viimeisen kokeen jälkeen pakkasin tavarat ja lähdin matkaan seuraavana aamuna. Bussiin, koneeseen ja Kiovan välilaskun kautta Tehraniin. Matka sujui oikein hyvin, vaikka tällä kertaa reissasin aivan yksikseni. Toisaalta jollain tapaa tykkään yksin matkustamisesta aika paljonkin.  Siinä on oma viehätyksensä. No anyway, kentältä kävin hakemassa viisumin - kävipä muuten helposti - ja sen jälkeen edessä olikin enää automatka yötämyöden vuorille. Ali ja Anna olivat minua kentällä vastassa, joten sain rauhaisin mielin torkkua matkalla tallille, jossa aamuyöstä menimme vielä muutamaksi tunniksi kaikki nukkumaan. 

Intensiivinen treeni aloitettiin heti ensimmäisenä aamuna. Keskityimme erityisesti tekniikkaan, josta muodostui koko reissun pääaihe. Hyvä tekniikka onkin jousiammunnan suurin kulmakivi, josta ei vain pääse yli eikä ympäri. Minulla on pitkään ollut omat suuret ongelmani tekniikan kanssa, kun ensimmäiset puoli vuotta keskityin ammunnassa aika erilaisiin juttuihin kuin nyt. Siinä sitten paljon treenatessa onnistuin kehittämän todella suuria ja häiritseviä virheitä, joiden korjaamiseen meni valehtelematta seuraava puoli vuotta. Nyt kun olen melkein päässyt niistä eroon (tosin jännitys tuo virheet vielä välillä takaisin), niin tuntuu kuin olisi aloittanut ihan alusta taas. Paljon perusasioita ja niiden hiomista. Tavallaan se on turhauttavaa, mutta minkäs teet. Nyt olen vain onnellinen, kun palaset loksahtelevat vihdoin paikoilleen.

Koko reissun ajan treenasimme todella paljon maastakäsin ja kerran päivässä hevosen selästä. Matkani alussa Alilla oli oppilaina myös turkkilainen pariskunta, jotka treenasivat ja ratsastivat kanssamme. Maastakäsin harjoittelimme kahdessa ryhmässä ja, Alin auttaessa enemmän turkkilaisia, me Annan kanssa videoimme ja korjasimme toistemme ampumista. Pieni ja kaukana oleva pieni maali ei pian tuntunutkaan vaikealta, ja treenissä oli tosi hyvää fiilistä! Alikin toki kävi antamassa ohjeita ja katsomassa ampumistamme, jolloin saimme palautteen ja uudet tehtävät harjoiteltavaksi. 

Hevosen selässä lähdettiin hakemaan samoja asioita, kuin maassakin. Pitkä veto ja suora linja kuulostavat todella yksinkertaisilta, mutta ne ovat yllättävän haastavia, kun mennään täyttä laukkaa eteenpäin ja aikaa on hyvin rajallisesti. Onnistumisia alkoi tulla jo ensimmäisilläkin kerroilla aika mukavasti ja fiilis oli hyvä! Yksi tärkeä osa varsinkin omaa treeniäni on mentaalin puolen kehittäminen ja siihen keskityin aluksi paljon. Ali jaksoi myös painottaa, että en saa miettiä epäonnistumisia. Niidenkään jatkuva analysointi ei aina tuota tulosta, vaan joskus on parempi vain täysin unohtaa ja kokeilla uudestaan. Osuminen on myös asia, jonka ajattelu ei vain sovi minulle ampuessa. Sitten taas ajattelemalla ja hiomalla pelkkää tekniikkaa osumat alkoivat tulla kuin itsestään. Hauska huomioni oli myös se, ettei maalia tarvitse sinäänsä aktiivisesti ajatella. Keskelle tähtääminen tapahtuu ikäänkuin luonnostaan ja melkein poikkeuksetta hyvällä tekniikalla tehdyillä kierroksilla osumia tuli. Ajattelusarjaksi riittää minulle esimerkiksi ajoitus ja pitkä veto. "Pakko osua" kun on kohdallani tällä hetkellä melko petollista.

Minä ja kurdiori Sardar sekä katsojana Gisomin varsa Baroot
Turkmeenitamma Bojhan
Ratsastusreissu vuorille Shahbalin kanssa

Turkkilaisten lähdettyä olimme kolmestaan, ja Ali pystyi käyttämään kaiken energiansa meihin. Maastakäsin se tarkoitti yleensä enemmän ohjeita ja tekniikan tarkempaa tarkastelua. Vasemman käden sulkeminen ja kiertäminen, oikean käden oikeanlainen ote ja khatra, nokitustapa... Siinä oli paljon opeteltavaa, ja kävinkin jonkun kertaa treenaamassa vielä exraa yksikseni. Treeniä, treeniä, treeniä... Sitten alkoi tuloksiakin näkyä! En ole varmaan koskaan ennen löytänyt tuollaista flow-tilaa ampumiseen, kuin reissun puolenvälin jälkeen alkoi vallita. Se on ihan mahtava tunne. Nuolet tiukoissa nipuissa, ja kaikki on enemmän tai vähemmän mukavaa ja helppoa. Oikeisiin yksityiskohtiin pystyi vaikuttamaan ja nopeusammuntakaan ei ollut aivan fiaskoa, kun sitä hiukan tehtiin.

Hevosten kanssa päästiin myös monet kerrat radalle samaan aikaan, jolloin paine ja hevosten nopeus alkaa lähennellä enemmän kisatilannetta. Todella hyvää treeniä! Kieltämättä virheiden määrä kasvoi ihan huimasti, kun keskittyminen joutui koetukselle, sekä pieni kiire pukkasi päälle. Hauskaa meillä kuitenkin oli, ja hevoset tuntuivat nauttivan aivan eri tavalla, kun saivat kilpaa pinkoa menemään. Näiden jälkeen yksin ampuminen tuntui entistä helpommalta. Nuolet lähtivät hyvin, osumia tuli ja tekniikkani otti suuria harppauksia. Kieltämättä tämä reissu nosti itsetuntoani ammunnan suhteen ihan huimasti. Viime reissulla kun ei tuloksia juuri hevosen selkään saatu näkymään, niin nyt niitä tuli senkin edestä. Niitä pirullisen palkitsevia hyviä osumia. 


Ratsastusjousiammunnna lisäksi teimme hiukan muutakin. Yksi päivä käytettiin Taleghanin basaarissa ja Alin lapsuuden kotikylää katsomassa. Mukaan tarttui vaikka ja mitä ihanaa, sekä pieni kävelyretki virkisti mukavasti. Kävimme myös loppureissusta viettämässä yhden yön "sammakkolammeksi" kutsutulla paikalla, jossa nuotion ääressä joimme teetä ja söimme iltapalaa, minkä jälkeen nukuimme puron vieressä muutamaan vilttiin kietoutuneena. Sammakoiden kurnutus ja täysikuu tekivät yöstä satumaisen kauniin, eikä auringon lämpimissä säteissä nouseminenkaan ollut hullumpi herätys.

Täysikuun edessä

Tallilla meitä ilahduttivat Alin salukeiden, Kajhalin ja Sepidin, 12 pentua, jotka olivat syntyneet pari viikkoa ennen minun saapumistani. Valtavasta pentumäärästä riitti iloa ja seurailtavaa pitkiksi ajoiksi, kun ne alkoivat opetella kävelemään ja syömään muutakin kuin äidinmaitoa. Pentujen kanssa leikkimisen lisäksi kuumin aika päivästä kului helposti joella, jossa treenaamisen, uimisen ja painimisen lisäksi kävimme leikkimässä hevosten kanssa. Bohjan-tamma ja Sardar-ori olivat mainio pari, jotka ratsastimme monet kerrat joelle ilman satulaa ja riimut päässä. Myös Gisoom pääsi joelle varsansa kanssa, sekä herrasmiesori Sepit sai toimia ihan jopa joessa seisovana jousiammuntahevosena. Hevoset tuntuivat nauttivan kylmästä vedestä vähintään yhtä paljon kuin me!


(Kuvia vesileikeistä tulossa!)

Yhtenä päivänä lähdimme 50km ratsastukselle Ruusulaaksoon. Matka taittui aluksi tuttujen vuorten lomassa, sitten hieman asutuksen tietämillä ja lopulta ihanaa vuorten välissä virtaavaa jokea seuraten aina laaksoon, jossa kasvoi villiruusuja. Joen ansiosta kulkemamme vuorten väli oli ihanan rehevä ja viileä paikallinen viidakko, joka kuivan maaston jälkeen ihastutti kulkijaansa. Pienen pysähdyksen jälkeen lähdimme matkaamaan samaa reittiä takaisin, ja pimeän laskeuduttua kotimatka taittui yöratsastuksena. Silloin kun vuorilla on pimeää, siellä todella on pimeää! Kaupungin valot heijastuivat hetken matkaa kaukana kaukaisuudessa, mutta muuten vuorten lomaan ei juuri valoa pilkahdellut. Onneksi viisas ratsuni Bojhan on tottunut vuorilla liikkuja, joten minä sain nauttia matkasta kaikin siemauksin. 


Viimeisenä päivänä oma keskittymiseni meinasi täysin herpaantua treenistä, kun sain viikon netittömyyden jälkeen kotoa viestiä, että Pinkki on saanut jalkaansa valtavan haavan. Koitin silti keskittyä kaikin voimin vielä viimeiseen päivään. Asialle en kuitenkaan Iranista käsin voinut mitään tehdä, ja Pinkki kuulemma voi hyvin. Näissä treenireissussa on aina suurena plussana se, ettei tuon parin viikon aikana juuri muuhun keskity kuin treeniin. Uudet asiat oppii nopeasti ja edistystä näkyy, kun ns. "normielämä" ei ole häiritsemässä ajatustyötä. Se on todella mukavaa ja vapauttavaa. Eron oppimisessa ja keskittymisessä huomasikin heti, kun mieli alkoi täyttyä stressistä Pinkin suhteen. Onneksi oli enää yksi päivä tsempattavana.

Maasta teimme viimeiset tekniikkatsekkaukset, joiden jälkeen on hyvä jatkaa treenejä kotona. Ratsastukselle koristelimme hevoset näyttäviksi kuvia varten. Muutaman mutkan kautta päädyimme tekemään treeniä, jossa jousta vedetään täydessä vedossa koko radan matkan maaliin tähdäten, mutta ei ammuta. Tällä haetaan hyvää asentoa ja tasapainoa, sekä kehitetään niiden avulla tekniikkaa oikeaa ampumista varten. Mukava lopetus, joka viimeisteli koko matkan aiheemme melko hyvin. Tärkeintä on hyvä tekniikka, jonka jälkeen osumat tulevat kuin kaupan päälle. Sillä ajatuksella on hyvä jatkaa!

Sepid ja Kajhal tulivat mukaan vuorille ensimmäistä kertaa sitten pentujen syntymän!
Komea ratsuni herrasmiesori Sepit

Matkan jälkeen olo on todella onnellinen ja kiitollinen. Tällaisia kokemuksia ei ihan jokainen saa, ja näillä reissuilla kasvaa ja oppii enemmän kuin ulkopuolinen voi edes ymmärtää. Matkailu todella avartaa. Vieras maa ja sen kulttuuri ihmisineen, ruokineen, juomineen ja luontoineen ovat jotain, mitä ei pääse kokemaan kuin menemällä ja kokemalla itse. Matkani aikana maan pääkaupungissa, Tehranissa, tapahtui myös ISISin järjestämä terrori-isku. Mielenkiintoisinta asiassa oli se, että kaikki tapaamani ihmiset olivat enemmänkin vihaisia kuin kauhuissaan. Suomessa voisin kuvitella, että tilanne olisi melko erilainen. Se ehkä antaa hieman esimerkkiä siitä, kuinka erilaisia kulttuurimme ovat. Siinä missä kaipaan reissussa joitain suomalaisia asioita, niin yhtälailla jään kaipaamaan monia iranilaisia tapoja, taitoja ja asioita. Toki osaa asioista ei tarvitse jäädä kaipaamaan: ne voi tuoda osaksi omaa elämää aina kotin saakka! Iranilaisen ruoka- ja hevoskulttuurin palasia onkin saattanut nähdä minun arjessani jo viime syksystä, ja nyt niitä tulee varmasti näkymään vielä enemmän!

Valtava kiitos Alille ja Annalle hienosta reissusta, 
sekä tottakai vanhemmilleni heidän luottamuksestaan ja matkani mahdollisestamisesta!
Nyt kohti seuraavia seikkailuja!


Kuvat: Ali Ghoorchian

Kommentit

  1. Tuollainen reissu olisi aikas uskomaton! Saanko udella, onko siis omakustanteinen ja/tai kalliskin reissu? Kommunikoitteko englanniksi vai jotenkin muuten? Iranissa olisi mahtavaa päästä käymään, suositteletko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! Todella hieno kokemus erityisesti ihmiselle, joka osaa ratsastaa ja on edes vähän kiinnostunut ratsutaistelulajeista.

      Normaalisti hinta on muistaakseni 100e euron paikkeilla per päivä. Siihen sisältyy ruoka, majoitus, treenaus, ratsastus, kuljetukset jne eli koko ylläpito. Lennot ja omat ostokset eivät sisälly hintaan. Ali puhuu selkeää englantia :)

      Jos sinua oikeasti kiinnostaa, niin voit ottaa minuun yhteyttä tai suoraan Aliin. Saat siten tarkemmat tiedot, kun minä en nyt niitä aivan täysin varmoiksi muista.

      Poista
  2. Jösses, mitkä maisemat! Aivan upeita kuvia! Sykähdyttävää katsella, vaikka itse laji ei kiinnostakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla vuorilla silmä kyllä lepää. Vaikka Suomen vihreys onkin kaunista, niin kyllä tuonne aina kaipaa takaisin.

      Poista
  3. Aivan mielettömän kuuloinen reissu! Olisi hienoa päästä kokemaan jotain tällaista 😍 Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, upea reissu kyllä taas olikin! Suosittelen ehdottomasti, jos joskus vain johonkin vastaavalle elämysmatkalle pääset. Tällaiset kokemukset eivät aivan hetkessä unohdu.

      Poista
  4. Ilmu yang dipelajari adalah sangat bermakna bagi diri sendiri serta dapat mengamalkannya setiap hari. Ianya akan lebih bermakna jika kita dapat menyebarkan ilmu tersebut kepada orang lain.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti