Kilpasilla Malesiassa

"Battle Track Trophy 2016, Malaysia

Horseback archery and ground archery competition"

Ensimmäiset kisani ulkomailla

Kotiin on palauduttu, viimeiset koulupäivät käyty ja nyt ihanasti lomalla. Joulukin ehti jo vierähtää, hups. Jotenkin tuntuu, että reissusta on ihan hirmuisesti aikaa, vaikka reilu viikko sitten sieltä tultiin. Toisaalta olen vasta nyt ehtinyt käydä tarkemmin mielessä läpi kisoja ja koko reissua. Ja uskokaa tai älkää: paljon on ollut sulateltavaa ja muisteltavaa noista hyvin tapahtumarikkaista viikoista. Teksti saattaa sen puolesta olla nyt selkeämpää, kuin jos olisin heti paluun jälkeen blogia kirjoitellut. 

Saavuimme perheeni kanssa maahan joulukuun ensimmäisenä päivänä ja ensimmäisen viikon vietin heidän kanssaan. Sitten kahdeksas päivä (torstaina) siirryin Kuala Lumpurista Melakaan, samaan majoitukseen muiden kilpailijoiden kanssa. Torstai meni aikalailla ihmetellessä, kun en juuri ketään kansainvälisistä kilpailijoista tuntenut. Onneksi meitä oli todella kiva pieni suomalaisporukka kisaamassa, joten tuttuja ihmisiä löytyi myös. Hassua vaan tavata noin paljon suomalaisia noin kaukana kotoa. Yhteensä suomalaisia kisaajia oli viisi. Se on minusta aika iso porukka kisaamassa Malesiassa saakka, kun kyse on kuitenkin vielä näin pienestä lajista meillä kotimaassa. Hullua, mutta tosi hienoa! :D

Perjantaina saatiin herätä ennen kuutta ja kuudelta lähtivät kyydit kohti kisapaikkaa. Automatka oli varsin hilpeä ja puhelias - lienikö jännityksestä tai aikaisesta herätyksestä? Joka tapauksessa positiivinen tunnelma ja nauraminen saivat minut odottamaan päivän tapahtumia varmemmalla mielellä ja iloisella asenteella. Päivän ohjelmassa oli siis hevosten valitseminen, jolloin jokainen kisaaja saa kokeilla muutamaa haluamaansa hevosta ja valita sitten kisaratsunsa kokemansa ja näkemänsä perusteella. Tällainen valitsemismenetelmä oli minulle kokemuksena aivan ensimmäinen, koska Suomen kisoissa hevoset ovat olleet ennalta määrätyt ja vain tarpeen tullen ratsuja on lähdetty vaihtamaan. Tavallaan jännitin, mutta silti olo oli tosi varma. Ratsastaminen se tässä on vielä toistaiseksi minun vahvuuteni.

Saimme katsella hevosia ensin maastakäsin ja sen perusteella tehdä valintamme kokeiltavien suhteen. Hevosten ulkonäön ja käytöksen tueksi mukana oli lista nimiä ja arvioit kunkin hevosen nopeudesta. Kategorioita löytyi neljä (hidas, keskivauhtien, nopea ja tosi nopea), joista itselleni lähdin metsästämään nopeaa tai keskivauhtista hevosta. Valinnoissa ei tavallaan ollut mitään aikarajaa, mutta nopeat syövät hitaat ja hevoset "täyttyvät" kokeilijoista, joten liikaa aikaa ei kannata miettimiseen haaskata. Valintojen jälkeen alkoi hevosten kokeilu. Ensimmäisestä kahdesta valinnastani toinen ei liikkunut toisen ratsastajan kanssa, joten se vedettiin pois valikoimasta. Jäljelle jäi pieni poni, jota en ollut vielä edes nähnyt, koska sitä ei oltu tuotu valmiiksi näytille.

Alunperin radan piti olla kentällä, mutta rankkasade oli tehnyt siitä hyvin liukkaan, jolloin yhden ratsukon kaaduttua suunnitelma muuttui. Uusi rata rakennettiin nopeasti läheisen rinteen kupeeseen. Se oli noin 175metriä pitkä suora loivasti ylämäkeen. Maaleja matkalle mahtui 10, asetettuna noin 15metrin päähän toisistaan ja 10metrin päähän radasta. Lähdin jo siis heti aluksi miettimään, että voisin ehkä ampua joka toiseen tai tarpeen tullen joka kolmanteen, koska jokaiseen en millään ehtisi. Tässä tapauksessa valinta minun kohdallani oli tasapainottelua tekniikan ja nopeuden välillä, joista lähdin ehdottomasti keskittymään mielummin hieman parempaan tekniikkaa. Yksikin osuma on kuitenkin parempi kuin viisi hutia.

Lopulta pieni ponini tuotiin kokeiltavaksi. Ponin nimi oli Yuna ja se oli todella odottamaani pienempi, mutta ilmeisen vahva otus. Pieni poni vaati myös hieman erikoiskohtelua, jotta sen kanssa tuli toimeen. Jalalla tammaan ei saanut koskea, eikä missään nimessä lähteä tappelemaan, mutta se ei mikään ongelma minulle ollut ja tulimme ponin kanssa mainiosti toimeen. Rataan tutustumisen jälkeen ammuin kierroksen tai kaksi, jonka jälkeen ilmoitin haluavani Yunan. Lopulta päädyin kuitenkin testaamaan toista hevosta, kun poni päätti toisen ratsastajan kanssa kurvata avonaisesta portista rinteeseen useaan otteeseen. Kokeilemani hevonen kuitenkin stoppaili kesken radan ja yritti kääntyillä, joten päätin yhä pitää alkuperäisen ponini silläkin uhalla, että se temppuilee kesken kisan. Sovimme, että olisin Yunan ensimmäinen ratsastaja kisassa ja saisin mennä yhden ylimääräisen kierroksen heti alkuun, jolloin voitaisiin varmistaa, ettei poni tee samaa temppua uudelleen. 

Seuraavana aamuna lähdettiin taas kuudelta kohti kisapaikkaa. Tallilla saimme aamupalaa ja odottelimme tovin kisan alkua, joka oli jonkin verran myöhässä muutamista syistä johtuen. Tiesin jo edellisestä päivästä olevani ensimmäisessä ryhmässä, joten jännityksellä seurailin tilannetta ryhmäni alkua odotellen. Samaan aikaan perheeni lipui paikalle seuraamaan kisaa, joten muiden kisaajien kanssa oleskelun lisäksi vietin jonkin verran aikaa heidän seurassaan ja hieman tilannetta selostaen. Kun tapahtuma vihdoin saatiin alkamaan, oli minunkin aikani heti nousta hevosen selkään. Ensin kävelimme ja ravasimme radan kerran, jonka jälkeen kisalaukat alkoivat. 

Laukkoja oli neljä, joista kolme parasta lasketaan. Jokaisella kierroksella sai siis ampua, eikä erillistä lämmittelylaukkaa ollut. Radan maksimiaika oli 24sekunttia, jonka alittamisesta sai plussapisteitä ja ylittämisestä miinusta. Lisäksi aikabonusten saamiseen vaadittiin vähintään kolmen nuolen ampumista, joista vähintään yhden tuli osua tauluun. Tauluissa itsessään oli kolme aluetta, joista pisteitä sai 1-3 osun mukaan. 

Olin ryhmäni kolmas ja nimeni kuulutettua lähdin radalle hieman sekavin fiiliksin. Ylimääräinen treenilaukkani ponin koulutuksellisista syistä oli unohdettu, mutta enpä sitä tajunnut lähteä vaatimaakaan, joten oma moka. Yuna laukkasi hieman ailahtelevasti, mutta kuitenkin ihan hyvin eteenpäin, joten rohkeasti nokitin ja ammuin nuolta toisen perään. Pian poni päättikin tehdä aika radikaalin hidastuksen, lopulta pysähtyen ja yrittäen poistua tuon suljetun portin kohdalla. Olin juuri sopivasi vetämässä joustakin siinä, joten tuli hieman kiire ampua nuoli pois ja pysyä kyydissä. Reippaasti työnsin itseni pystyyn ja jatkoimme laukan loppuun muutaman nuolen ilmaankin saaden. Pakko myöntää, ettei tuo pieni temppu ehkä jännitystä vähentänyt yhtään, mutta ainakin sai sellaisen selviytymisasenteen päälle, etteivät kädet enää tärisseen lainkaan.

Seuraavaan laukkaan lähdin paljon itsevarmempana, vaikkakin paljon enemmän hevoseen keskittyen.  Portin kohtaa en toki nyt ampunut, vaan keskityin puskemaan Yunan siitä ohi ja jatkamaan suoritusta sen jälkeen. Muutaman kerran jälkeen poni kulki jo todella kiltisti, eikä yrittänyt enää pysähdellä. Ampumisesta toki huomasi, että keskittyminen oli paljolti hevosessa. Sentään sen vaivaisen yhden onnistuin muutaman kerran tauluun saamaan, jolloin pisteitä tuli muutama itse osumasta ja ajasta. Kolmen tai useamman nuolen ampumisessa ei ollut mitään ongelmaa, mutta osuminen vain on vielä kyseenalaista. Ilokseni ilmapiiri oli kuitenkin tosi kannustava ja monet toimihenkilöt tsemppasivat kävellessämme takaisin kohti radan alkua, jolloin mieli pysyi helposti positiivisena ja jokaisen uuden laukan saattoi aloittaa sillä ajatuksella, että nyt mennään tekemään paremmin kuin edellisessä.

Yleisesti ottaen tekniikkani oli aika huono: alas menevä kyynärpää puskee läpi ja kovasti eliminoimani vasemman käden heilautus taakse-alas nuolen lähtiessä korostuivat entisestään. Vaikeaa on vielä sekin, että en itse huomaa virheitäni juurikaan, vaan yleensä näen niitä jälkeenpäin kuvilta ja videoilta tai jonkun huomauttamana. Tai vaikka kotona tajuaisin tekeväni jotain tuollaista, niin tuossa jännityksen sekoittamassa tilassa en pysty vielä yhtään arvioimaan tekemistäni. Monta kertaa huomaan, etten edes muista laukasta juuri mitään. En ammuttujen nuolien määrää, en aina edes tarkkaan osumia... :D Kai se menee ohi kokemuksen kartuessa, kun uskaltaa rentoutua enemmän. Ja jos jotain positiivista, niin ainakin nokitukseni on suhteellisen nopea jo ja pystyn toimimaan tuossa jännityksessä, vaikka hevonen olisi hieman erikoinen.

Ilokseni sain loppujen lopuksi mennä vielä yhden ylimääräisen laukan seuraavan ryhmän alussa, koska se ensimmäinen meni aika penkin alle. Tässä välissä iranilainen opettajani Ali huomautti alas menevästä kyynärpäästäni ja tajusin keskittyä siihen viimeisellä laukalla. Olisi ihan kullan arvoista jos tuollaisia pieniä neuvoja pystyisi saamaan vähän jokaisen laukan jälkeen, jotta osaisi keskittyä oikeisiin juttuihin. Tässä tapauksessa, kun kisoja joutuu käyttämään jossain määrin treenipaikkana, niin toki koko hyöty olisi hienoa saada irti. Varsinkin näin ensimmäisissä kisoissa, kun ollaan hakemassa vasta kokemusta, ja jännitystä pitäisi oppia kääntämään keskittymiseksi.

Viimeisen laukan jälkeen olo oli samalla hyvin helpottunut ja onnellinen, kuin myös pettynyt omaan ampumiseen. Yhtenä rysäyksenä purkautunut jännitys sain kuitenkin mielen kevyeksi ja pelkkä selviäminen ja muutama osuma tuntuivat hyvältä, vaikka hieman parempaa oli lähtenyt yrittämään. Teltan varjo, kylmät juomat ja hyvä seura tekivät olosta kuitenkin mukavan jopa tuossa 38asteen helteessä ja päivästä jäi kokemuksena aivan mahtava fiilis. Moni ihminen tuli kaikesta huolimatta kehumaan suoritusta ja olivat muutenkin kaikin puolin ystävällisiä, kun kyse kerran oli ensimmäisistä kansainvälisistä kisoistani.

Seuraavana päivänä meillä oli maasta-ammuntakisa, joka pidettiin lähellä kisaajien majoitusta. Tarkoitus oli edetä lyhyt matka katoksen alla tietyn ajan sisällä ja matkalla ampua kahta taulua niin monta kertaa kuin ehtii. Nopeammasta ajasta sai pluspisteitä, kun taas hitaammasta miinusta. Maalien lisäksi aukean toisessa päässä oli peuramaalitaulu, johon osumisesta sai palkinnoksi 12nuolta 5pisteen lisäksi. Kierroksia mentiin neljä, joista kolme parasta laskettiin ja ryhmät olivat samat kuin edellisen päivän kisassa. Molempien päivien kisojen tulokset vaikuttivat kokonaissijoitukseen, mutta koska minulla ei ollut mitään tarvetta kisata enää sijoituksista, niin keksityin osumaan kerran kumpaankin maaliin ja sen jälkeen yrittämään metsästää nuo 12 nuolta. Ja kuinka ollakaan, viimeisen kierrokseni viimeinen nuoli upposi tuhon tavattoman kaukana olevaan peuraan! Jeeee, uudet nuolet ovatkin olleet ostoslistalla jo tovin.

© Pak Ajak Baha

© Pak Ajak Baha

© Pak Ajak Baha

Pisteiden laskemisessa oli hieman ongelmia, eivätkä ne aivan virheettömiä olleet. Joka tapauksessa sijoitukseni jäi 15/16, mikä tavallaan hieman yllätti mataluudellaan, mutta toisaalta ei. Yksityiskohtia en radoista tiedä, jotka olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä, mutta näin tällä kertaa.

Kokonaisuudessaan kisat olivat kuitenkin erittäin hieno ja opettavainen kokemus! Sain tutustua moniin ihan mahtaviin ihmisiin ja tavata maailman yksiä parhaimpia ratsastusjousiampujia. Meillä oli paljon aikaa pitää hauskaa, treenata ja keskustella kisojen ohella. Oli todella mielenkiintoista nähdä monien lajin huippujen ampumista, sekä erilaisia tekniikoita. Moni jakoi neuvojaan mielellään ja omaan ampumiseen sai ihan hurjasti vinkkejä ja oppeja. Selkeyttävää oli nähdä, että aivan perusjutut ovat jokaisessa tekniikassa suurin piirtein samat, vaikka muuten monet jutut saattavat olla täysin erilaisia. Informaatiota tulee valtavasti, mutta ongelma tulee aloittejijalle siinä, että sen suodattaminen saattaa olla haastavaa. Mikä on hyvä tekniikka? Mistä asioista voi hyötyä omassa ampumisesssa? Koen kuitenkin tietotulvan tärkeänä ja täydellisenä porttina asioiden kyseenalaistamiseen. Ilman tietoja tekniikoiden eroista on todella vaikeaa lähteä vertaamaan ja kyseenalaistamaan mitään ja ilman omaa ajattelua oppiminen on kovin vaisua. Itse haluan tietää ja oppia mahdollisimman paljon, enkä tehdä yhtä asiaa laput silmillä. Siksi olen päättänyt olla avoin kaikelle uudelle, vaikka häävein perustein en radikaaleja muutoksia lähdekään tekemään.

Treenaamisen lisäksi erittäin antoisia olivat kaikki lukuisat keskustelut, joita käytiin laidasta laitaan aina tekniikoista ja yksityiskohdista koko lajin tulevaisuuden pohtimiseen. Kovasti en itse osannut keskusteluihin osallistua hyvin vähäisen kokemukseni pohjalta, mutta sitäkin tarkemmin kuuntelin viisaampien mietteitä ja imin kaiken irti lähtevän tiedon. Keskustelut suuremmalla porukalla herättivät myös "nuorison" keskuudessa paljon ajatuksia ja oli mahtavaa olla mukana ideoimassa sitä, miten me voimme yhdessä kantaa kortemme kekoon asian tiimoilta. Mutta toki, kaiken kehittävän, inspiroivan ja luovan ajattelun vastapainoksi, muistimme pitää hauskaa erityisesti nuorison kesken. Seikkailu yöllisessä viidakossa tai kirmaaminen hiekkarannalla krokotiilien toivossa tuskin unohtuu ihan heti ;) Vaikka jo ennen olin varma, että tämä on ehdottomasti se mun lajini, niin nyt viimeistään olen täysin varma, etten parempaa voisi löytää. Kaikki ne fiilikset siellä hevosen selässä yhdistettynä tähän porukkaa, joka tämän lajin parissa pyörii. Olen jäänyt tosi pahasti koukkuun ja olen täysin varma, ettei tämä viimeiseksi kansainväliseksi kisakseni jää. Ensivuodelle on jo paljon suunnitelmia ;)