Alin klinikka Mäntsälässä

Jouskarihöpinää oikein olan takaa!

© Nuppu Siro

(Tässä nyt maratooniteksti liittyen ratsastusjousiammuntajuttuihin, joten jos joku etsii vain poniinin kuulumisia, niin ei ole tässä! Seuraavissa postauksissa sitten sitäkin enemmän.)

Viime viikon torstaina saimme Iranilaisen ratsastusjousiammuntaopettajamme Ali Ghoorchianin Turkuun käymään. Hän oli Suomessa vierailemassa ja opettamassa muutaman viikon, joten toki toivoimme voivamme hyödyntää lyhyemmän välimatkan. Näin ennen Malesian kisoja voisin sanoa, että kaikki treeni kun on ihan kullan arvoista, niin mahdollisuus päästä vielä Alin oppiin oli tarjous, josta en olisi voinut kieltäytyä. Muutenkin Iranin reissumme jälkeen oli kiva saada palautetta, että miten kotiläksyt on tullut tehtyä ;) 

Sovittiin siis pieni yksityistunti torstai iltapäivälle. Lumen sulettua ja sateiden alettua eivät olosuhteet suoneet hevosen selästä treenaamista, mutta maastakäsin voitiin tunti kuitenkin pitää. Ampuminen oli hauskaa, opetus taas erinomaista ja palautekin aika hyvää. Saimme taas moni vinkkejä ja neuvoja, joiden kanssa on hyvä jatkaa vielä viimeisiä treenejä ennen kisoja. Lisäksi Alin kanssa ollut Anna meni mainitsemaan, että viikonlopun kurssilla olisi vielä tilaa Mäntsälässä. Pääsisi hevosen selkään ja kaikkea. Kurkkasin kalenteriini ja arvioin äkkiä voisiko kurssi kenties onnistua. Lauantain pienet menot pystyin siirtämään, sunnuntain jutut eivät juuri enää joustaneet. Siispä reissuun vaan lauantaiksi! Sekin parempi kuin ei mitään.

Sovittiin, että voisin mennä Helsinkiin asti jo perjantaina, josta mentäisiin yhdessä lauantaina Mäntsälään kurssipaikalle. Niinpä seuraava iltapäivänä hyppäsin junaan, hortoilin Helsingissä busseilla ihmisten luokse, punkkasin yön sohvalla ja aamulla lähdettiin kohti Mäntsälää. Tähän väliin voisin kiittää Annaa tämän pikku reissuni mahdollistamisesta yösijoine ja kyyteineen, kiitos!

Itse kurssi pidettiin Jatilan tallilla ja mukana oli taas ihan huippu porukka. Osa ennestään tuttuja, osa ihan uusia tuttavuuksia. Treenit alkoivat maasta ampumisella maneesissa. Tehtiin kaikenlaisia harjoituksia: ammuttiin etuperin ja takaperin, jalat yhdessä ja jalat erikseen, läheltä ja kaukaa, nopeasti ja hitaasti... Paljon lisää erilaisia harjoituksia kotona tehtäviksi!

Lounaan jälkeen jatkettiin treenejä hevosten kanssa. Menimme kahdessa ryhmässä ja itse olin tällä kertaa jälkimmäisessä. Sain ratsukseni pienen Tulppaani nimisen ponitamman, joka vaikutti todella kivalta! Sopivasti kipinää ja ponimaisuutta - tuli oikein kotoisa olo. Edellisen ryhmän tapaan aloitimme myös ampumalla ravista. Ali pyysi minua ampumaan kolmen maalin sijaan neljä kertaa eli ensimmäinen nuoli piti ampua toiseen maaliin jo paljon ennen ensimmäistä maalia. Näin pääsin harjoittelemaan myös kauas eteenpäin ampumista. Ponilla oli kuitenkin varsin korkea ryhti, jolloin viinessäni olevien nuolten päät upposivat syvälle hevosen harjaan. Eipä siis käynyt nokituksen kovin hyvin ja en varmaan millään kertaa ehtinyt nokittaa ampuakseni sitä oikeaa ensimmäistä maalia. Noh, onneksi tarjolla oli vielä kaksi lisää, joissa oli hyvin aikaa. 

Seuraavaksi lähdettiin tekemään samaa laukassa, mutta nyt ammuin ihan normaalisti kolmea maalia. Osumatarkkuus oli vaihteleva, mutta ihan kelvollinen ja muutamia aika hyviäkin tuli. Veto saisi olla vielä pidempi, mutta joudun pitämään varani noiden omien melko lyhyiden nuolieni kanssa. Ajoitus oli muistaakseni yleensä ihan hyvä. Välillä sorruin ampumaan liian aikaisin, mutta en läheskään niin usein kun joskus ennen. Mutta sitten se vasen käsi... Olen jo pitkään tehnyt jokaisen ampumisen perään vasemmalla kädelläni erään refleksimäisen liikkeen, jolla työnnän nuolta lennon alussa. Liike on sinäänsä haluttu, mutta olen jo pitkään yhdistänyt siihen myös ranteen pyörähtämisen ja leikkaavan liikkeen taakse-alas. Se ei taas ole lainkaan hyvä, sillä siinä vaiheessa saan työnnettyä nuoleni viime hetkellä ihan minne sattuu. Ongelma onkin vähän siinä, että en ole koskaan juuri opetellut tätä, vaan se on vain tullut, eikä siihen ole puututtu. Ja uskokaa tai älkää: tuon liikkeen pois jättäminen tuntuu aika taistelulta omaa kroppaa vastaan. Noh, tämän kanssa lähden nyt työskentelemään vielä enemmän maastakäsin. 

© Anna Minkkinen

© Anna Minkkinen

Saa nähdä ehdinkö muuttaa tuon ennen Malesiaa, mutta jos en, niin mennään siellä sitten vanhalla ja jatketaan tämän kanssa kisojen jälkeen. Tuollaisten suurempien muutosten tekemisessä on se huono puoli, että yleensä alkuun tulee kausi, jolloin osumatarkkuus kärsii paljon. Sitten uuden jutun edut alkavat vasta tulla kunnolla esiin. Toisaalta olen muutenkin ollut aikalailla muutosten keskellä treenimatkamme jälkeen, enkä yhtään tiedä mitä uskallan ampumiseltani odottaa. Kisojen jälkeen olisi vielä tarkoitus hankkia vahvempaa jousta, uusia nuolia, ehkä viineenkin vaihto. Sitten on koko talvi ja kevät aikaa treenata niiden kanssa. Pitää kuitenkin vielä pohtia, että mitä, miksi ja mihin tässä vaihdetaan. Tarvikkeet kun maksavat aika paljon ja uusien kanssa menee aina tovi tottua. Ei siis viitsisi ostaa mitään, jota joutuu heti taas olemaan vaihtamassa.

Malesiaan ole nyt kuitenkin lähdössä ilman sen suurempia odotuksia. Ihan vain saamaan kokemusta ja tapaamaan uusia ihmisiä, vaikka toki parhaani menen tekemään - ei tässä sinne asti mennä hälläväliä -asenteelle. Omaksi tavoitteeksi aion taas ottaa oman suorituksen parantamisen edelliseen kisasuoritukseen nähden, jos tämä erilainen rata on yhtään vertailukelpoinen. Mutta oli sitten millainen vain, kokemuksen, ihmisten ja hauskanpidon vuoksi ainakin mennään. Olen tässä pienen kisaurani alettua huomannut hyvin kisahenkisen puoleni korostuvan ja treenaamisesta on tullut aika suorituskeskeistä. Halua oppia ja nähdä tuloksia nyt, heti ja tässä. Joskus huomaan nauttivani paljon enemmän tuloksista kuin itse ampumisesta, enkä ole juuri ampunut enää vain nauttiakseni ja pitääkseni hauskaa. Sitäkin olisi kuitenkin tärkeä tehdä pelkän tekniikan hiomisen ja uusien juttujen opettelun ohella. Parasta hauskan pitoa saa kyllä ehdottomasti porukassa treenmisesta, kun loppua kohden jutut huononee ja hauskanpito alkaa :D Pitäisi yrittää taas saada useammin ystäviä mukaan, ettei aina tulisi yksin hinkattua.

Kurssi oli kuitenkin erittäin antoisa ja en kyllä olisi millään halunnut lähteä illalla junalla kotiin, kun muut saivat jäädä vielä seuraavaksi päiväksi treenaamaan. Sisäinen itkupotkuraivari, junaan istumaan, koulukirjat taas käteen ja kohti kotia. Kun sitten puolen yön maissa pääsi kotiin ja nukkumaan, niin mietinpä hetken, että miten aion jaksaa olla puoli yhdeksältä junassa taas seuraavana aamuna. Vuorossa oli blogiexpo Lahdessa, joka oli oikein mukava tapahtuma ja kiva kokemus :) Illalla saattoi sitten vähän väsyttää jo ja koeviikko stressata. Noh, mitä ei rakkaiden harrastusten eteen tekisi.