Iran 10/2016

© Ali Ghoorchian

Aloitin ratsastusjousiammunnan noin 7 kuukautta sitten. Silloin juuri vasta oman jousen ostaneena en olisi voinut kuvitella, että mihin kaikkialle tämä laji minut oikein vie. En olisi ikimaailmassa uskonut kisaavani tässä lajissa tai varsinkaan matkustavani ulkomaille sen parissa! Niin ne asiat kuitenkin muuttuvat. Tässä sitä ollaan pari kisakokemusta rikkaampana ja mahtavan treenimatkan kokeneena. Kirjoitan nyt pääosin pelkistä ratsastuksista ja treeneistä, mutta jos joku haluaa käydä lukemassa vähän enemmän kulttuurista ja meidän muista tekemisistä, niin kannattaa käydä kurkkimassa muiden reissussa olleiden blogeja. 

7.10. perjantaina aloitettiin syyslomaa koulupäivän loputtua. Muiden huokaistessa helpotuksesta oma jännitykseni vasta tiivistyi. Pakkaaminen ja asioiden järjestely jatkui pitkälle yöhön, kunnes lauantaiaamuna pakattiin koko seurue tavaroineen autoon ja lähdettiin kohti Helsinkiä. Joukkoomme kuului minun lisäkseni Katariina, Nina ja Bea. Matka ei alkanut kovin lupaavasti lentojen ollessa ihan tavattoman myöhässä, jonka takia jouduimme tekemää vaihdoksen toiseen lentoyhtiöön ja muuttamaan reittiämme kokonaan. Toisaalta maantieteellisesti Teheraniin on paljon järkevämpi lentää Istanbulin kuin Lontoon kautta, joten vaihto ei haitannut lainkaan. Vähemmän istumista koneessa ja hieman enemmän kentillä kökkimistä. Ei huono diili ollenkaan.

Iraniin saavuimme aikaisin sunnuntaiaamuna. Perillä käytiin jonottamassa viisumit, nappaamassa matkalaukut ja hypättiin autoon kohti tallia. Opettejamme Ali Ghoorchian oli meitä kentältä hakemassa tilataksin kanssa, kun tavaramäärämme ei juuri pienempään kuljetukseen mahtunut. Matkaa tallille oli ehkä muutama tunti, jonka aikana saimme taksissa teetä ja hieman leipää pahimpaan nälkään. Tallille päästyämme kello näytti ehkä yhdeksää tai kymmentä. Syötiin aamupala, katseltiin hieman paikkoja ja sitten päästiinkin jo asiaan eli  itse ampumiseen.

Ensimmäinen päivä koostui aamupäivän maasta ampumisesta ja iltapäivän ratsastuksesta. Olin jostain syystä jännittänyt tuota ensimmäistä ampumista kovasti, vaikka siihen ei juuri mitään syytä ollut, kun matkaan oltiin kuitenkin lähdetty oppimaan ja harjoittelemaan, eikä kisaamaan. Jännitys toki paistoi ampumisesta uuden ja vieraan opettajan arvioidessa osaamistamme. Pikku hiljaa aloin kuitenkin rentoutua ja - hassua kyllä - hevosen selässä ei jännittänyt enää lainkaan. Iltapäivällä aloitimme ratsastukset ampumalla ympyrällä liinan päässä pienen turkmeenitamma Bojhanin selästä. Bojhan teki 10minuutin ratsastuksesta suoranaisen tehotreenin, koska tamma ei ollut kovin innoissaan juoksemassa liinan päässä. Pidin tuosta treenistä kumminkin kovasti, koska koko keskittymisen saattoi suunnata omaan kehonhallintaan ja ampumiseen, eikä hevosen ratsastamisesta tarvinnut varsinaisesti huolehtia. Hiki tuli ja hyvä niin! Pieni kropparääkki sai nukkumaan ensimmäisen yön oikein sikeästi.

Toisen päivän laukkat isolla radalla
© Ali Ghoorchian

Toisena päivänä lähdettiin heti aamupalan jälkeen ratsastamaan. Ensin ratsastivat Kata, Bea ja Anna. Tässä kohtaa voi nopeasti laskea, että meitä suomalaisia olikin jo viisi, kun tallilla työskennellyt Anna treenasi kanssamme. Kunnon suomalaisjoukkio, etten sanoisi. Treenit olikin huomattavasti helpompi toteuttaa kahdessa ryhmässä, koska silloin Ali ehti paremmin keskittyä kaikkiin kunnolla ja yksilöllisesti. Tällöin treenejä oli myös helpompi soveltaa yksilöllisimmiksi, kun kaikkien juttujen ei tarvinnut sopia ihan koko ryhmälle. Niinpä siis ratsastimme nytkin kahdessa ryhmässä.

Ensimmäisen ryhmän jälkeen vaihdoimme hevosille ratsastajat ja pääsimme Ninan kanssa hevosten selkään. Näin ensimmäisellä kerralla piti vain laukata rata kädet sivuilla kokeillaksemme hevosten vauhtia ja omaa tasapainoamme. Sain alleni ihanan kurdiristeytysorin Sardarin, joka osasi hommansa loistavasti, eikä kädet sivuilla laukkaaminenkaan ollut itselleni millään tasolla enää uusi juttu. Hetken pienellä radalla mentyämme saimmekin mennä kokeilemaan isoa rataa yhdessä, jonne vaihdoimme vielä niin, että sain nyt Bojhanin isolle radalle. Hevosten oli tarkoitus mennä rivissä, mutta siitä ei tullut mitään, vaikka kovasti yritimme. Yhdessä laukkaaminen oli kuitenkin huippu kivaa, kun hevoset saivat mennä niin kovaa kuin halusivat! Iltapäivällä menimme vielä koko porukalla ratsastamaan 1,5 tunniksi. Kauniit maisemat, kuiva lämmin ilma ja ihana hevonen rentouttivat, sekä ripeä laukkapyrähdys sai leveän hymyn huulille. Tässä vaiheessa ei tarvinnut enää miettiä, että oliko tullut oikeaan paikkaan lomansa viettämään. Miten jokin noin erilainen paikka saattoikin tuntua niin kotoisalta?

Tiistain lapputreenissä pudonneiden lappujen nostamista hevosen selästä

Tiistaina oltiin aamupäivä kentällä, jossa harjoiteltiin nyt polvien pitämistä kiinni satulassa. Tehtävänä oli laittaa pahvilaput jalustimiin jalkoja alle, sekä polvien ja satulan väliin, jonka jälkeen ravattiin ja laukattiin ympäri kenttää kevyessä istunnassa. Tehtävä oli yllättävän vaikea täysin tuettomalla perinnesatulalla, eikä oikean polven lappu meinannut pitää paikkaansa. Sardar selvästi tykkäsi enemmän lappujen nostelusta paikallaan, eikä se ei juuri ollut innokas kentällä laukkailemaan. Mutta tulipa opittua tuo tavaroiden nostaminen hevosen selästä käsin maankamaralta. Ihan tavattoman hauskaa! Pitää vain olla aika varma, ettei satula pyörähdä, sillä muuten käy hassusti... Lopuksi otettiin vielä nurkasta kääntyen laukkalähtöjä, joissa piti levittää kädet parissa metrissä kiihdytyksessä. Hevoseni kiihtyi hitaasti, mutta ainakin minulla oli kädet sivuilla :D Ihan hyvä yritys jos ei muuta. Lopuksi kaikkien ratsastettua ammuimme vielä yhdessä jonkin aikaa kentällä tehden hauskoja tehtäviä. Jokaisessa harjoituksessa oli joku tärkeä oppi taustalla, mutta samalla erilaisten tehtävien tekeminen oli äärettömän hauskaa. 

Iltapäivällä lähdimme vielä koko porukalla ampumaan pienelle radalle. Ratsastin taas Sardorilla ja ammuimme single shottia paikalle tulleen yleisön edessä. Ampuminen tuntui helpolta ja hauskalta, vaikka kertaakaan en osunut. Ilmeisesti ammui joka kerta liian aikaisin, kun yhden maalin kanssa jää aika paljon aikaa miettiä koska ampuu. Ihan liikaa aikaa suorastaan, mutta siinä sitä oppii sitten odottamaan. Pieneltä radalta siirryimme laukkaamaan isolle radalle yhdessä, jossa hevoset vähän kilvoitellen yrittivät ohittaa toisiaan. Kuiva hiekka pöllyi suurena pilvenä hevosten perässä, eikä viimeinen ratsukko nähnyt enää yhtään mitään. Onneksi Sardar oli nopea, joten se pysyi toisena ja saatoin vain nauttia vauhdista. 

Keskiviikkona ammuimme pitkän aikaa aamupäivällä ensin maasta, jonka jälkeen lähdimme ratsastamaan. Ensimmäisenä menimme Nina ja minä Alin ja Annan kanssa. Sain nyt ratsastaa Gisum-tammaa, jonka varsa Akwan juoksi mukanamme. Matkasimme pienelle radalle, jossa kukin sai ampua suurin piirtein 10 kierrosta. Ali asettui seisomaan melkein maalin eteen, jotta emme voisi ampua liian aikaisin, vaan malttaisimme odottaa oikeaa kohtaa. Tehokas tapa tämä oli sinäänsä, koska opettajan hengen säästämiseksi ei tullut mieleenkään ampua kovasti liian aikaisin. Joidenkin toistojen jälkeen oikea kohta alkoi löytyä ja iskeytyä vähän takaraivoon, vaikka yhä houkutus ampua liian aikaisin oli suuri. Maltti on valttia, eikö? Ampumisten jälkeen lähdimme vielä kiipeilemään vuorille ja näimme muun muassa Alin vanhan kotkan lentämässä yllämme ja laskeutuvan vuorten rinteille. Upea näky! Upeita olivat myös maisemat, jotka aukesivat sitä hienonpina mitä korkeiammalle mentiin.

Loivat rinteet keskiviikon ratsastuslenkillä ;)
© Ali Ghoorchian

© Ali Ghoorchian

© Ali Ghoorchian

Iltapäivällä jäimme Ninan kanssa treenaamaan tallille maasta käsin muiden lähdettyä ratsastamaan. Muutama tunti vierähti nopeasti pienten uusien tekniikkajuttujen hionnassa ja erilaisia tehtäviä harjoitellen. Tärkeimpinä oppeina minulle lienivät vedon pidentäminen ja vetokäden siirtäminen alemmas. Veto saisi siis mennä enemmän kohti korvaa tai vähän sen alle ja linja jousikädestä vetokäteen ja siitä vetokäden kyynärpäähän pitäisi olla suora. Pieniä suuria juttuja. Näiden kanssa nuolen lento oli paljon suorempi ja nopeampi, joten osuminen helpottui huomattavasti ja pitkällä matkalla ei tarvinnut juurikaan ampua maalin yläpuolelle laskien nuolen alaspäin kaartuvaa lentorataa. Kaiken onnistuessa nuolet lensivät nopeasti ja suoraan. Ainoa vain, että omien nuolieni pituus ottaa vastaan aika nopeasti, joten niiden kanssa saa olla tarkkana ylivedon kanssa. Saimme kokeilla viikon aikana moneen otteeseen Alin pitkiä ja kevyitä nuolia, jota olivat todella paljon nopeampia kuin omamme. Pidemmät nuolet vain tarkoittaisivat minulle myös nuoliviiinin vaihtoa, joten niiden hankintaa pitää nyt hetki pohtia ja kuluttaa sillä välin vanhoja loppuun. Tarkoituksena olisi ostaa ihan lähiaikoina vahvempi jousikin, joten ostoslista vaatii pientä suunnittelua. 

Gisum ja sen varsa Akwan
© Katariina Albrecht

© Katariina Albrecht

© Katariina Albrecht

Torstaina aloitettiin taas aamupalan jälkeen ampumalla hetki maasta. Ensimmäisessä ratsastusvuorossa olivat Kata ja Bea ja me Ninan kanssa lähdimme jalan paikalle katsomaan ja kuvaamaan treenejä. Ali näytti radan toiselta puolelta meille paikan, josta näimme hyvin ampuiko ratsastaja liian aikaisin ja lensikö nuoli suoraan. Muiden seuraaminen oli myös erittäin mielenkiintoista ja opettavaista! Treenien lopuksi saimme kokeilla vielä pitkän matkan ampumista maasta, jolloin maali oli muistaakseni aluksi 25m päässä ja sitten 40m. Ero Alin nopeilla ja kevyillä nuolilla oli huomattava verrattuna omiin vahvempiin ja lyhyempiin nuoliimme. Omilla nuolilla pääsin kyllä lähemmäs maalia, koska tunnen niiden lentoradan melko hyvin, mutta toki niillä joutuu ampumaan aika paljon liian ylös osuakseen. 

Lounaan ja torkkujen jälkeen oli meidän vuoromme ratsastaa iltapäivällä. Jostain syystä koko porukka tuntui jossain määrin väsyneeltä ja kireältä, joka tarttui minuun nopeasti. Oli erittäin vaikea keskittyä, eikä kroppa ja varsinkaan pää jaksaneet tsempata lainkaan. Radalla alettiin ampua. Psyykkasin itseäni kumminkin suorittamaan hyvin ja ihan tosissani yritin kaikkeni. Nuolet eivät kuitenkaan osuneet. Ali käski melkein jokaisen rundin jälkeen tekemään täysin samalla tavoin muuttamatta mitään, sillä tekniikka ja ampumiskohta olivat ok. Toki tekniikassa on valtavasti tekemistä vielä hevosenselästä, mutta ne muutokset joutuu suurimmaksi osaksi tekemään maastakäsin. Jostain kumman syystä en kuitenkaan osunut. Melkein kaikki nuolet menivät juuri ja juuri taulun oikealta puolelta hieman ohi. Loppua kohden Nina alkoi osua ja sai päättää treeninsä, samoin Anna, joten Ali halusi minunkin päättävän treenini osumaan. Sitäpä ei tullut. Kaikki kannustivat todella paljon ja painostivat, että nyt on ihan pakko osua. Laitoin tosissani ihan kaiken peliin ja yritin, mutta yksikään nuoli ei osunut. Ei vaikka Ali jo laukkasi hevosellaan perässäni ja jonkin ajan kuluttua kokeilin Sardarin sijaan Bojhania, kun hevonen alkoi väsyä tuhanteen toistoon. Silti ei osumaa. Oli taulu sitten kuin pieniä ja kuinka läheltä ikinä nuolet sen ohittivat, olin todella pettynyt itseeni. Normaalien 8-10 kierroksen lisäksi tein noin 10 kierrosta ylimääräistä, jonka jälkeen oli pakko laittaa peli poikki ja jättää treeni osumattomuuteen. Ärystti ja turhautti. Onneksi lähdimme vielä vuoristoon ja saimme pitää hiukan hauskaa, joten harmitus kääntyi pian hymyksi. Nämä ovat varmaan niitä päiviä, jotka on vain pakko niellä ja ottaa opikseen minkä pystyy. Omalla tavallaan tuo treeni oli kaikista antoisin ja opettavaisin kaikista.

© Katariina Albrecht

© Katariina Albrecht

© Katariina Albrecht

© Katariina Albrecht

© Katariina Albrecht

© Ali Ghoorchian

Perjantaina herättiin ainoaan turistipäiväämme, jolloin lähdimme ihmettelemään Teherania. Aloitimme perjantaibasaarista, jonka jälkeen kävimme kiertämässä muutamat paikalliset puistot ja nähtävyydet, katsomassa laukkakisoja ja ihmettelevässä paikallisia hevostarvikeliikkeitä. Mukaan tarttui pientä ja suurta kivaa tavaraa, joista suurin osa tuli ostettua Pinkille käyttöön kotisuomeen. Niitä tulette varmasti näkemään tulevissa postauksissa, joten en rupea niitä nyt sen tarkemmin esittelemään. Yksi kaupunkipäivä riitti mainosti ja ehdimme nähdä juuri sopivasti kaikkea, jonka jälkeen olikin mukava palata tallille treenaamaan vielä hetkeksi. Yksi kevyempi päivä teki tässä välissä tosi hyvää.

Viimeinen treenipäivä, lauantai, alkoi pirteänä. Kaikki tuntui mukavalta ja olin erittäin tyyni ja rauhallinen. Ehkä jopa liiankin, mutta tyyneyteni sai ampumisen tuntumaan helpolta. Ali oli maasta käsin melko tyytyväinen viikon aikana aikaan saatuihin muutoksiin tekniikassa, joten luottavaisesti hyppäsimme hevosten selkään ja lähdimme radalle. Verryttelyn jälkeen alettiin ampua ja tällä kertaa meillä oli yhden maalin sijaan kaksi maalia. Tärkeämpi oli ensimmäinen, jonka jälkeen sai vain halutessaan ampua backshotin seuraavaan. Ampuminen tuntui hyvältä ja pikku hiljaa osumiakin tuli muutamia. Nyt eri kohdassa oleva maali vaikeutti oikean paikan katsomista, joten syyllistyimme melkein kaikki ampumaan vähän liian aikaisin, jolloin nuolet väkisinkin menivät oikealta ohi. Silloin kun kuitenkin onnistui odottamaan juuri sopivasti, nuolet napsahtivat kivasti tauluun.

Lopuksi saimme vielä kokeilla pari kierrosta qabaqia eli korkean tikun päässä ylhäällä olevaa maalitaulua. Olen joskus kotona Almalla kokeillut ylöspäin tähtäämistä, mutta en ikinä oikeasti ampunut tuollaista maalia. Tekniikkoja oli erilaisia ja Ali halusi meidän kokeilevan Turkkilaista tyyliä, joka ilmeisesti on kisoissa parhaiten pisteitä kerryttävä, mikäli nuoli vielä osuu levyyn. Nuolet olivat toki nyt tylppiä, jotta niiden laskeutuessa ne eivät ihan lävistäisi ketään. Kokeilin innoissani juuri näkemääni tekniikkaa. Kropalla piti mennä hevosen kaulan vasemmalle puolelle mahdollisimman alas, sieltä kääntyä ylöspäin ja ampua sopivassa kohtaa. Ampuminen ylös oli ihan hirmu hauskaa! Osunut en, mutta sain kehuja tekniikastani näin ensikertalaiseksi :)

© Ali Ghoorchian

© Ali Ghoorchian

Iltapäivällä treenattiin nopeaa ampumista maasta, jonka jälkeen ratsastettiin iltapäiväratsastus kahdessa ryhmässä. Toinen ryhmä lähti nyt ensin vuoristoon ja me jäimme Nina ja Annan kanssa tallille treenaamaan ampumista ja miekkojen käyttöä. Illalla lähdimme sitten me ratsastamaan pilkkopimeään vuoristoon täysikuun valoon. Kaupungin valot näkyivät kauniisti pimeiltä vuorilta ja hevoset talsivat tottuneesti rinteitä ylös ja alas. Itse ei enää nähnyt juuri mitään, joten oli pakko luottaa ja antaa hevosen asetelle jalkansa liikaa niitä häiritsemättä. Onneksi on näin mahtavat hevoset! Ihan millään perusputella en lähtisi vuorille yöpimeässä. 

Illalla käytiin viimeisen kerran nauttimassa Iranilaista herkkuruokaa ja shoppailemassa pieniä tuliaisia kotiin. Montaa tuntia nukkumiselle ei jäänyt, kun kolmelta yöllä soi herätys ja lähdimme kohti lentokenttää. Nyt lensimme Lontoon kautta ja päivä kului sen suurta lentokenttää ihmetellessä, kunnes lopulta pääsimme Suomeen kymmenen jälkeen illalla ja puolen yön jälkeen kotiin nukkumaan.

Reissu oli kieltämättä yksi tähänastisen elämäni hienoimmista ja opin ihan valtavasti. Iranissa on hieno kulttuuri ja vuoristo on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Puhumattakaan arvokkaasta treenimahdollisuudesta näin ratsastusjousiammunnan kannalta! Hyvin koulutetut hevoset ja loistava opettaja. Näiden oppien kanssa on kiva jatkaa treenejä kohti joulukuun kisoja, kun matkaamme koko perheen voimin Malesiaan, jossa pääsen pelkän lomailun sijaan mahdollisesti treenaamaan ja ainakin kisaamaan.

Näin varmaan käy, kun löytää sen oman lajinsa. Kaikkialle se pienen ihmisen vie.

© Ali Ghoorchian

Kuvat © Nina Laiho ellei toisin mainita