Viime viikolla saattoi tuntea ilmassa leijailevan jännityksen. Ja mitä lähemmäs viikonloppua tultiin, sitä tiiviimmäksi se pakkautui. Torstaina muutama perhonen saattoi lennellä mahassa, kun pakkaamisen myötä kävi mielessään läpi tulevaa viikonloppua. Jousi, nuolet, nuoliviini, ratsastuskamat, muut kamat... mitä unohtui? Ei kai mitään tärkeää, luulisin... toivoin ainakin. Vielä piti tuunata pari nuolta, treenata kevyesti ja ehkä nukkuakin. Vaan ei millään olisi jaksanut odottaa seuraavaa päivää.
Sieltä se aurinko kuitenkin nousi perjantaiaamuna, tavarat pakattiin autoon ja lähdettiin kohti Seinäjokea. Mukavan reilun neljän tunnin istumisen jälkeen kisatiimimme saapui paikalle ennen kello kahta, jolloin treenien oli määrä alkaa. Kisapaikkana oli tuttu Mäki-Pohjon ravirata (jossa järjestettiin myös viime toukokuun postal match -kisat). Järjestäjänä toimi Suomen ratsastusjousiampujanliiton jäsenseura Equestrian Martial Arts Club, jonka jäsen olen myös itse.
Perjantaina pääsi tutustumaan kisaratsuunsa raviradalle ja ampumaan vapaamuotoisesti korealaista rataa. Ilmoittautuessa oli saanut esittää toiveensa ratsun nopeudesta, jonka mukaan järjestäjät olivat tehneet päätöksensä hevosten jaosta. Toiveet keskinopeasta hevosesta olin vaihtanut lennosta nopeaan, joten nyt pääsin jakamaan Katan kanssa ihanan suomenhevostamma Huulipunan. Viime kisoja muistellen odotin tamman olevan todella nopea, joten taisin kevyesti stressata ehtisinkö ampua tarpeeksi nopeasti sen vauhdille. Tamma päätti kuitenkin yllättää kisaajansa ja juoksi juuri sopivia yhdeksän sekunnin aikoja, jotka ovat melko ihanteellisia 90metrin radalle. Hevonen toimi muutenkin kaikin puolin kuin unelma! Samaa ei voinut sanoa ratsastajasta, joka teki tosi tyhmiä virheitä nokituksen kanssa. Kädet tärisivät ja mieli hortoili siihen tahtiin, ettei omat tunnelmat ainakaan vakautuneet itse kisaa varten. Teki mieli hieman ruoskia itseään turhasta sohlauksesta, mutta koska ruoskaa en tälle reissulle mukaan ottanut, tyydyin vain treenaamaan ihan sitä ampumista maasta ratsastuksen jälkeen.
Iltaa kohden pidettiin kisapaikalla kisainfo ja liiton kokous, joiden lomassa ehti vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa, joihin on tullut tässä kisojen ja kurssien aikana tutustuttua. Fiilikset nousivat kummasti, kun väsymyksen ja jännityksen sekaisissa tunnelmissa naurettiin itsemme kipeiksi ja päiviteltiin odotuksia seuraaville päiville. Treenipäivän lähestyessä loppuaan siirryttiin yöpaikkaamme, jossa syömisen ja rennon jutustelun jälkeen painettiin päät tyynyyn seuraavaa päivää odottaen.
Lauantaiaamun valjetessa tuuli alkoi jo voimistua ulkosalla. Enää ei tarvinnut miettiä ratsastaako T-paidalla vai hupparilla - pipolle ja lapasillekin olisi ollut käyttöä. Kisapaikalle päästyämme vedin takin niskaan ja käytiin lämmittelyksi ampumassa maastakäsin muutaman kerran. Ratsukot oli jaettu neljään ryhmään, joista itse kilpailin vasta C-ryhmässä. Niinpä minulla ei ollut mitenkään kiire suoritukseni alkamisen suhteen ja A-ryhmän ajan saatoin työskennellä pisteiden laskussa. Ratsuni Huulipuna toimi ensin Katan ratsuna juurikin ensimmäisessä ryhmässä, joten hevosen verryttelyn ja kuntoon laitoin kanssa ei tarvinnut stressata lainkaan. Tamma oli viereisen ratsastuskoulun hevosia, joiden hoitamisesta huolehtivat pitkälti tallin tytöt. Niinpä sain vain kaikessa rauhassa rentoutua melkein koko B-ryhmän ajankin ampumalla viimeisiä maasta käsin, katsomalla vielä vähän muiden suorituksia ja sitten rauhassa lämmitellä hevosen kanssa kentällä. Erittäin luksusta näin kisaajan näkökulmasta!
Lopulta se oma vuoro sitten koitti ja oli aika siirtyä radalle. Ensimmäisenä ratana oli korean double ja triple shotit, joissa kummassakin oli kolme laukkaa eli yhteensä kuusi. Verkassa tein jonkin verran nokitusta ravissa ja laukassa, joka tuntuikin yllättäen erittäin mukavalta. Fiilis oli juuri sopivan jännittynyt, sillä pysyin skarppina, mutta olo oli silti toimiva. Tuuli oli tähän mennessä voimistunut melkeinpä myrskylukemille saakka, joten kaikki tekeminen oli varsin erikoista. Siinä vastatuuleen laukatessa joutui ihan tosissaan pitämään kiinni jousesta ja nuolesta, jottei tuuli temmannut kumpaakaan mukaansa. Systeemi toimi kuitenkin näppärästi ja se oma vuoro tuli aina vain uudestaan ja uudestaan. Mitään erityisen hyviä pisteitä en ampunut, koska vaikka sain nuolia hyvin ilmaan, osuminen ei ollut erityisen hyvä. Olosuhtesiin nähden olin kuitenkin tyytyväinen ja olin jo tähän menessä parantanut tulostani viime kerrasta. Pisteitä onnistuin keräämään 23,5 ja sijoitus oli 8/22.
Ensimmäisen radan jälkeen fiilis oli varsin hyvä päivän seuraavaa rataa odotellessa. Toiveet seuraavasta radasta alkoivat kuitenkin himmetä, kun tuuli kävi yhä kovemmaksi ja toi mukanaan jossain määrin vettä. Maalit lentelivät, puut keikkuivat vaakatasossa ja ihmiset varovasti siirtyvät suojaisempiin paikkoihin. Paitsi tietysti D-ryhmän ratsukot, jotka tekivät toinen toistaan sisukkaampi suorituksia radalla noissa olosuhteissa. Ryhmän taisteltua ensimmäinen kilpailu loppuun saakka alkoi keskustelu seuraavasta. Suomalainen rata alkoi näyttää erittäin suomalaiselta myös sääolosuhteiden puolesta, kun Rauli-myrky riehui ulkosalla. Pienen kokoustamisen ja äänestyksen myötä kisaa päätettiin lykätä muutama tunti ja rata toteuttaa lyhennetysti eli jokainen ratsukko saisi verkkalaukan jälkeen suorittaa radan kerran. Ei yhtään paineita sille ainokaiselle kisasuoritukselle, joka kaiken hyvän lisäksi oli radalla, jota kukaan ei ole koskaan ennen ratsastanut. Suomalainen rata toteutettiin ensimmäistä kertaa maailman historiassa!
Rata oli pituudeltaan puolikkaan raviradan mittainen ja sen varrelle oli 8 maalia. Verkkalaukassa ei saanut ampua eli matkaan lähdettiin aika kylmiltään ja kylmissään, koska tuulen ja sateen takia kädet olivat aivan jäässä. Siitä huolimatta rata oli erittäin hauska! Ensimmäinen maali oli keskellä rataa maassa ja siihen läjäytinkin ainoat 4pistettäni. Hevonen väisti sen verran maalia, että jouduin sitä korjaamaan, jonka takia ehdin yrittää ampua vain toiseen seuraavista maaleista, eikä sekään osunut. Seuraavaksi piti ratsastaa keskellä rataa olevaan kujaan, jossa oli korean double shotin maalit. Osumia ei tullut, mutta toiveikkaana yritin napata radan päässä seisovalta henkilön kädestä nuolen, jonka voisi ampua seuraavaan maaliin. Huulipuna pelkäsi kuitenkin miestä (tai pääosin hänen kädessään olevaa nuolta), joten ensin se meinasi vetää liinat kiinni ennen tätä ja juuri tämän kohdalta pinkaisi kohti radan vasenta laitaa. Nuoleen osuin kädelläni, mutten saanut siitä kiinni, enkä hevosen korjaamiselta kerennyt enää ampua yhtään nuolta. Huulipuna vuorotteli vasemman ja oikein ja pysähtymisen ja kiihdyttämisen välillä niin reippaasti, että mahdollisuuteni ampua jäivät aika heikoiksi. Aikapisteiden saamiseksi osumia olisi kuitenkin pitänyt olla kolme, joten niitäkään ei herunut. Mutta sainpas sen mukavat neljä pistettä, joiden kanssa sijoituin 10/22. Hauska rata, jonka toivoisi pääsevänsä vain ratsastamaan sen pari kertaa yhden sijaan.
Illalla lämmin sauna ja kylmä juotava tuntuivat erittäin hyvältä, puhumattakaan nukkumisesta pitkän päivän jälkeen. Sunnuntaiaamun valjetessa pompattiin ylös viimeiseen kisapäivään. Jäljellä oli enää unkarilainen rata, joka oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Korealaisesta poiketen taulut oli asetettu muutaman metrin korkeuteen ja ne ovat yhdessä tornissa keskellä rataa. Niinpä ensimmäisen ja viimeisen nuolen joutuu ampumaan tosi kaukaa, kun taas yhden pääsee ampumaan aika läheltäkin. Aikapisteiden saamiseksi kolme nuolta piti saada ilmaan ja yhden piti osua.
Mulla oli verkasta alkaen aika hyvä fiilis. Pahimmat jännitykset olivat jääneet lauantaille, joten olin kovasti rauhallisempi ja keskittyneempi koko olemukseltani. Otin strategiaksi ampua ensimmäisen ja viimeisen vähän hutiloiden (yli 40metristä osuu vähän heikosti laukkaavan hevosen selässä), mutta saaden nuolet ilmaan ja keksimmäisen keskittyisin hyvin osuakseni sillä. Yritin aluksi osua itse keksimmäiseen tauluun juuri sen kohdalla, mutta pian päätinkin yrittää ampua toisen nuolen jo vähän ennen tauluja ja tähdäten ensimmäiseen, jolloin se mahdollisesti oikealta ohi yrittäessä jäisi oikeaan. Eikä ollut huono taktiikka ollenkaan! Yllätyksekseni ehdin ihan hyvin ampua neljääkin, joista kahden lähemmän kanssa pääsin paremmin keskittymään osumiseen. Osumia tuli ja Huulipuna juoksi hyviä aikoja, joiden myötä keräsin ihan kiva potin pisteitä. Fiilis laukkojen jälkeen oli huikea! Ylitin odotukseni keräämällä 35,37 pistettä ja sijoittumalla näin 3/22.
Viimeisen ryhmän kohdalla helpottuneita ja onnellisia ihmisiä ei ollut vaikea bongata. Kannustus vielä suorittaville ratsukoille oli ihan huikeaa! Hymyä ja juttua riitti aina palkintojen jakoon saakka, jossa yhteishenki ja kannustus se vasta lisääntyi. Kaiken hyvän kruunasi vielä se, kun pääsin unkarilaisen radan yksilökilpailusta noutamaan pronssimitallin. Oli hymy aika herkässä siinä maailmanmestarin ja suomenmestarin kanssa samassa rivissä. Näin oikein epäsuomalaisittain nautin hetken ihan tosissani omasta onnistumisesta. Aikamoinen tunnepiikki, joka piti hymyn kasvoilla koko pitkän kotimatkankin.
Näin oli maratontekstin muodossa SM2016 taputeltu taakse ja edessä ihan uudet haasteet ja tavoitteet. Suuri kiitos vielä kaikille mukana olleille! Viimeistään näissä karkeloissa tavataan taas ensi vuonna, eikö?
Kommentit
Lähetä kommentti